Joulun odotus

Pari viikkoa Ubudissa on tehnyt hyvää sielulle ja mielelle. Vaikka kaupunki on joogan ja meditaation keskus, en ole tehnyt kumpaakaan. Niin on tuntunut hyvältä. Niiden sijaan olen kävellyt, lukenut ja päristelly skootterilla pitkin lähiseudun pikkuteitä.

Kaverini vei minut gurunsa, vähän omia teitään kulkevan papin luokse. Juttelimme kolmistaan kaikenlaisia. Sain neuvoja joogaan, meditointiin ja tärkeimpänä kaikista, elämään. Lisäksi sain kutsun tulla keskustelemaan myös jatkossa, jos olen Balilla käymässä.

Jo alkuviikosta sain ajatuksia kotiinpaluusta. Tuntui, että tämä reissu lähestyy loppuaan, vaikka jatkaakin voisin. Nukuin pari yötä ja fiilis vain vahvistui. Kyllä, lähden pakkasten, pimeyden ja lumen keskelle. Yli 50 asteen muutos lämpötilassa päivän sisään tulee olemaan uusi kokemus.

Joulun surffailen vielä täällä, mutta sen jälkeen aallot vaihtuu lumeksi. Hieno tunne.

Bali

Brisbanesta lensin Darwinin kautta sateiseen Kutan iltaan Balille. Yövyin hintavammassa hotellissa ja sain tarpeekseni paikan kiireestä yhdessä yössä. Otin bussin rauhallisempaan Ubudin kylään.

Ubud ei paljon ollut muuttunut edellisestä käynnistä, hakeuduin tutulle rauhalliselle kadulle kauemmas keskustan hälinästä. Löysin Rain warungin eli ruokapaikan ja mutustelin pitkästä aikaa nasi gorengit lounaaksi. Yöpaikan löysin Maman home staysta hintaan n. 10 AUD yö.

Majapaikka puutarhoineen. Terassilla on mukava istua ja antaa ajan vain kulua.

Rain kanssa vaihtelimme kuulumiset. Seuraavalle päivälle sattui uusi kuu, joten luvassa oli seremonia, johon Rai otti minut mukaansa. Kyseessä oli pienemmän Payanganin kylän temppeleissä tapahtuva palvontameno, johon tuli osallistua tietysti balilaiseen perinteiseen asuun sonnustautuneena. Omani sain lainaan ja se istui ihan mukavasti. Ennen lähtöä Payanganiin englantilainen Phil varoitteli ihmisuhreista olleen viime aikoina pulaa...

Hymyilevä ihmisuhri.

Päivät on muuten kuluneet rentoutuessa, kävellessä ja syödessä. Ruoka tosiaan poikkeaa Aussilassa tutuksi tulleesta kaurapuuro-vihannes-linjasta. Olen vain tottunut syömään sen verran runsaammin, että paikalliset annokset tuntuu melko pieniltä.

Gado-Gado eli höyrytettyjä vihanneksia ja tofua, hintaa noin 1,5 euroa.

Näitä nautin paljon tuoreena päivittäin, rambutan ja mangosteen.

Kermaisia avokadoja saa myös halvalla.

Keli on hiostavan kuuma, mutta pelastavat vesisateet viilentävät ilman hetkessä. Jatkosuunnitelmiini kuuluu mm. oleminen ja lukeminen, ehkä välillä syöminen. Nyt on tilaisuus ottaa aikaa ja vain olla. Chilax.

Maroochydore ja jatko

Reilu pari viikkoa vierähti Sunshine coastilla Maroochydoressa. Kaupunki on hyvin leppoisa ja rauhallinen rantakaupunki. Beachi on mukavan kokoinen, eikä tuppaantunut kertaakaan liian täyteen.

Rannasta riittää kaikille halukkaille ihan messevä osa.

Kirjoittelin aiemmin toiveestani päästä vihdoin surffin makuun ja Maroochydore toteutti sen toiveen. Kylkiluita kolottaa, vatsa punottaa, niska jumii ja yläkropan lihakset himoaa päästä kauhomaan. Parhaimmillaan kävin aaltojen heiteltävänä pari kertaa päivässä. Pienten alkujumien jälkeen pääsin mukavasti hommaan kiinni ja jokunen ihan miehekäs aaltokin tuli ratsasteltua.

Parasta oli huomata miten 'ulos' kauhomisen jälkeen aaltoja odotellessa oma mielini keskittyi vain mereen ja aaltoihin. Kaikki muu turha taustahälinä jäi rannalle ja sain elävöittävän tauon jatkuvasta pohdiskelusta. Siihen lisättynä vauhdin tarjoama fiilis ja on helppo ymmärtää, miksi laji on niin koukuttava.

Majapaikkani muut asukit olivat myös surffiin hurahtaneita ja heiltä tuli napsittua hyviä vinkkejä. Aiemmin Kununurrassa tapaamani Jake asuu myös paikkakunnalla ja kaikenlaista pientä jäynäähän sitä tuli yhdessä kuljailtua.

Maroochy river ja halpoja kerrostalohuoneistoja.

Jo saapuessani tiesin Maroochydoren jäävän, jos ei viimeiseksi, niin ainakin lähes viimeiseksi kohteeksi Aussi-etapillani. Ja niinhän siinä nyt kävi. Kirjoittelen tätä Brisbanen kirjaston koneella ja kuluttelen aikaa. Lennän huomenna Darwiniin ja ympyrä sulkeutuu. En tehnyt ihan kuulua Australian 'Giant loopia', mutta teinpä omanlaiseni silmukan. Silmukan, joka juuri nyt tuntui hyvältä. Seuraava kohde on Bali ja siitä eteenpäin en tiedä. 

Älkää irvistyksestä välittäkö, hiusten pituus alkaa olla enempi huolen aiheena. Brisbanen puistikossa kävin lepuuttamassa jalkoja.

Rentoa itsenäisyyspäivää

Oma itsenäisyyspäiväni kuluu Maroochydoressa auringonpaisteessa ja vilvoittavassa Tyynen valtameren tuulessa, ilman Tuntematonta tai pressan kättelyjä.

Viimeisen pari viikkoa Sydneyn jälkeen olen viettänyt Sunshine coastilla. Olen surffannut, lukenut ja vain ollut. Välillä tiedustelin töitäkin, mutta palasin lomailuun. Aikaa on ollut runsaasti mietiskelylle ja surffaus on tarjonnut loistavan rentoutumiskeinon kaikesta mahdollisesta. Laudan päällä en mieti muuta kuin seuraavaa aaltoa. No ehkä väliin mietin kunnioitustani ja jopa pelkoani Suurta Sinistä Tyyntä kohtaan, mutta se on tervettä. Varsinkin kun se väliin on kaikkea muuta kuin tyyni.

Olen huomannut vertailevani asioita oikeastaan koko ajan. Jos olen kiintynyt johonkin, vertailen sitä alati menneeseen ja maalailen tulevaa. En näe tätä hetkeä ja suuri määrä energiaani kuluu erojen miettimiseen (ja yleensä surkutteluun). Ennenhän kaikki oli aina paremmin.

Mennyt oli kaunista, kun se oli tämä hetki. Nyt se on vanhaa, josta on toivottavasti opittu, ja kaunista on uusi tämä hetki. Jatkuva vertailu tekee ainakin minut katkeraksi.

Tuleva on tuntematonta ja aikanaan se tulee olemaan kaunista. Turvallinen ja onnellinen olo on nyt.

Täällä ikävöin Suomen talvea, vaikka se kummalta tuntuukin. Suomessa ikävöisin etelän lämpöä. Mitäpä jos en miettisi koko asiaa vaan antaisin Auringon nyt lämmittää. Antaisin säteiden tuoman tuntemuksen ja lämmön vallata aistini ilman vertailua muihin kokemuksiini.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Aalloilla

Mietin valintoja,

mietin tulevaa,

mietin Australiaa,

mietin muita maita,

mietin työnhakua, rahaa,

mietin väsymystä, adrenaliinia,

mietin kotia,

mietin mieltä,

mietin merta, tulta.

Mietin itseäni.

 

Tauon tuosta kaikesta tarjoaa

jatkuvassa muutoksessa pysyvä meri,
yritykseni olla yhtä sen kanssa yhden aallon tarjoaman kyydin verran,

suolan maku suussa,

kirvely silmissä,

kevyt kipu kyljissä, rintakehässä, käsissä,

seuraavan aallon odottaminen,

tasapainon hakeminen,

onnistuessa vauhdin nauttiminen,

epäonnistumisen ja itseni hyväksyminen: pari vetoa ja uutta aaltoa.

"Pääkaupunki"

Jatkoinpa sitten Melbournessa alottamaani kaupunkiruljanssia vielä suuremmassa kylässä. Lentelin sateiseen ja pilviseen Sydneyyn jo viime keskiviikkona. Parantelin potemaani lämpöä ja kurkkukipua hapekkaalla valtameri-ilmalla sekä unella. Taisi tauti olla kehon keino kertoa matkaväsymyksestä.

Useampi päivä tuli otettua rennommin, enkä edes ajatellu nähtävyyksien koluamista. Tosin majoitun Bondin kaupunginosassa, joten eräs tunnetuin pällistelyn aihe näkyy hostellini kattoterassilta.

Vielä vähän toipilaana uskaltauduin kuitenki syvemmälle kaupungin ytimeen. Keskustan massiivisten rakennusten keskellä pikku-Miikka tuntui olevan vielä tavallistaki piskusempi. Muilta kuulemani valitukset Sydneyn toimimattomuudesta ja sekavuudesta verrattuna vaikka Melbourneen, on minusta aika tuubaa. Sydney on omanlaisensa pläjäys useamman aikakauden rakentelua. Eniten arvostamani asia on meren ja jokisuun läheisyys kaikkialla. Satamia riittää ja niissä mieluusti käppäilee Auringon kimallellessa meduusojen kyllästämässä vedessä. Kävinpä muuten tsekkaan sisältä oikean käytöstä poistetun hävittäjäaluksen sekä sukellusveneen. Voiton vei kuitenki aidonkokoinen malli kapteeni Cookin Endeavourista. Ruumassa tuli olo, että mitäs tässä odotellaan: "purjetta mastoon ja ankkuria ylös."

Tsekkasin yllättävänki väljähtäneen olympiakylän (12 vuotta jo niistäki karkeloista!), mussutin rockyroadia Darling-sataman laitureilla, tallustin avojaloin Bondin hiekoilla ja heitin kepillisen oopperatalon vessassa. Näkemistähän täällä kyllä riittää.

Kokonaisuutena kaupunki jää mieleeni positiivisena yllärinä, jopa Melbournea kiinnostavampana. Huomenna matka jatkuu pohjoisemmas rannikkoa ja toivottavasti (vihdoin!!) saan verestää taitojani lähes koko maan jumaloiman urheilulajin merkeissä.

Kaupunkielämä

Kaksi viikkoa sitten en tuntenut olevani elämäni vedossa, mutta olin ladannut akkuni Tasmaniassa, koin olevani oman elämäni ohjauspyörässä kiinni pitävällä otteella. Nyt en enää edes tiedä mistä pidän kiinni. Pidänkö edes kiinni mistään?

Pari viikkoa hektisessä kaupungissa on kadottanut yhteyden itseeni totaalisesti. En tiedä, tuleeko viesti omasta mielestäni tai keholtani vai onko se ympäristön sinne asettama.

Vuosi sitten kymmenen päivän vipassana-meditoinnin jälkeen supermarkettireissu tuntui vaikealta. Ympäriltä vyöryi aisteihini informaatiokaaos, joka koitti saada minut tekemään asioita, joita en todellisuudessa edes halunnut tehdä. Saman infomassan tajuan virtaavan itseeni jatkuvalla syötöllä Melbournen kaduilta, seiniltä, ilmasta ja muista ihmisistä. Pahinta on, että tiedostan sen, mutta siltikin kontrollin pitäminen itsestäni on vaikeaa.

Tajuan ajattelevani jatkuvasti ruokaa, kahvia, ostamista, kuluttamista, rahaa, tekemistä... En muista milloin viimeksi hymyilin, aidosti sisältäni.

Iloa näen humaltuneissa ihmisissä lauantai-iltana. Olen hyvilläni edes siitä. Tiedän ilon olevan olemassa ihmisissä. Siellä se on, mutta se pitää kaivaa esiin. Alkoholilla tunteet peittävä puskurikerros raottuu hetkeksi ja alta löytyy jotain oikeaa. Harmi vain, että siitä saatava energia ohjautuu yleensä vahingollisiin asioihin.

Oma kaupunkivierailuni alkaa olla lopuillaan. Tämä on hyvä muistutus itselleni. Melbourne on hieno ja todella toimiva kaupunki. En voi kuin nauraa Oulun yrityksille luoda imagoa tunteisiin vetoavana maailmankaupunkina. Tällä hetkellä kotikaupunkini on valovuosien päässä tavoittelemistaan ominaisuuksista. Se ei ehkä ole huono asia, mutta minua puistattaa ajatella monen päättäjän pakkomielle keksiä jotain uutta tunteisiin vetoavaa koko ajan. Pieni Oulu on Oulu semmoisenaan, ei siihen tarvita mainoskampanjoita.

Seuraava askel

Tassien luonnon jälkeen maistuu taas suuremman kaupungin elämä. Rauhalliset bushwalkit ja autiot hiekkarannat vaihtui jokunen päivä sitten 4.5 miljoonan ihmisen keskittymään nimeltä Melbourne.
Olen asustellut yllättävän fiksun oloisen keskustan reunamilla. Vielä en ole edes törmännyt pahimpiin rellestyspaikkoihin, vaikka koitin mielenkiinnosta niitä etsiäkin. Huoneessani tosin majailee irkkuduunari, joka hoitaa useamman ihmisen rellestykset kerralla.

Tätä kirjoitellessa lounastin just Albert parkin järven rannalla. Kyseessä siis on juurikin kuulu "Albert park", jossa Häkkinen ja Räikkönen on niittäneet mainetta. Paikka toimii massiivisena puistona, urheilualueena, golfkenttänä ja ties minä muuna F1:ten ohella.

Lämpötila on leppoinen 30 astetta. Huomasin eilen käsitykseni ilman lämpötiloista jossain määrin hämärtyneen. Äitini kertoi Etelä-Euroopassa olleen lämmintä, 26 astetta, menin sanattomaksi. Pitäskö sen tarkottaa kylmää vai kuumaa?

Lämpötiloihin tottuu. En tosin kaipaa härmän koleutta ja harmautta, vaikka omalla tavalla sitä olenkin oppinu arvostaan. Kuten aiemmin kirjotin, Aurinko saa parhaat puoleni esiin.

Tasmanian kuvakavalkadi

Hobart ja Sullivans cove, purjeveneet oli taattu näky.

Hobart Mt. Wellingtonin huipulta. Satoi muuten lunta vaikkei tässä näykään.

Moorilla Estate ja oluiden maistelu. Viinit oli tässä lafkassa parempia.

Uusi matkakumppani.

Bruny islandia parhaimmillaan, hetki ennen vesisadetta.

Näitä maisemia riitti kyllästymiseen asti. Parhaimmillaan pysäyttelin 100 metrin välein kuvaamista varten.

Lounasta luotettavalla ruottalaisella Trangialla.

Lisää vihreyttä ja laidunmaata.

Brunyn kalliot oli jykeviä ja merenkäynti pelottavan kova. Aallothan tuleeki  Antarktikselta asti.

Täysin tyhjiä rantoja, valkoista hiekkaa, turkoosia vettä. Aika vilpoinen oli kumminki piposta päätellen.

Tällastaki sieltä sai.

Kallioita ja merta lisää.

Port Arthurin pahimmille vangeille tarkoitettu sijoituspaikka Tasman peninsulan-kansallispuiston tietämillä.

Mestariotokseni Freycinet-kansallispuiston ykköskohteesta, Wineglass baysta. Kattokaa googlella millanen sen pitäs olla.

Freycinetin parempaa puolta.

Tuimakatseinen otus. Ei ihan sarjakuvasankarin näköinen.

Perhana, ku herättivät...

Maaseutua matkalla Tassien itärannikolta kohti Launcestonia.

Aurinko ja shortsit, elämä hymyilee.

Minulle tämä näky pieksi Wineglass bayt mennen tullen. Sinne tänne ajelemalla päädyin oudolle 'lookoutille' ja maisema jätti sanattomaksi. Tasmanian pohjoiskolkasta Greens Beachin läheltä.

Ja lopuksi minulle hienoin kokemus oli Mt. Cradlen maastoissa kävely ja jatkuva hengen haukkominen mykistävien vuorten juurella.

Kesäihminen

Tänään oli ensimmäinen päivä Tassien seikkailuni aikana, kun laitoin mieluusti shortsit jalkaan. Enkä edes palellut!

Lämpimässä auringonpaisteessa mieleni avautuu ympäröivälle maailmalle, kun viime viikkojen kylmässä oon ollu aika sisään käpristynyt. Arvostan vesisadetta, kylmää ja lunta, mutta lämpö ja leppoisa ilma saa parhaat puoleni esiin.

Olen oleillut pari päivää Launcestonissa ja antanut ajan kulua sekä mieleni asettua. Nopeasti tekemäni liikkumisen jälkeen olen siis odotellut sieluni saavuttavan kehoni. Sehän inkkarisanonnan mukaan kulkee aina vähän jäljessä.

Törmäsin täällä Bruny islandilla tapaamaani pariskuntaan ja heidän kutsusta kävimme melomassa ja nauttimassa brunssin läheisellä järvellä. Voin sanoa, että oli parhaita kokemuksiani tällä saarella. Annoimme päivän kulua nauttien hyvästä tasmanialaisesta ruuasta ja veden rauhoittavasta loiskinnasta.

Huomenna näillä näkymin lähden taas vaeltelemaan, tällä kertaa vuorimaisemiin. Lunta kuulemma voi olla ihan kahlattavaksi asti, joten lämpökerrastolle tulee käyttöä.

Suorittamista

Olen huristellut vuokraamallani Hyundailla pitkin Tasmanian itärannikkoa viime päivät. Reissuun on kuulunut luontoa, villieläimiä, vaihtelevaa säätä, trangiaruokaa, autossa yöpymistä...

Matkaa olen tehnyt aika nopeaan tahtiin, ehkä liiankin nopeaan. Nähtävyyksien kiertely vaan menee minulla ainaki vähä turhan helposti suorittamiseksi. Nauttiminen unohtuu, kun pitää ehtiä liian moneen paikkaan tekemään liian montaa asiaa. Moneen otteeseen olen napannut niskaotetta itsestäni ja rauhoitellu menohaluani.

Olen koittanu pitää suunnitelmani väljinä ja avoimina välttääkseni suorittamista. Tänään oli pakko ottaa iisimpi päivä, koska ilmeisesti palellutin itseni pingviinivahdissa ja olo on ollut lämpöinen. Bongasimme Bruny islandilla puolentoista litran maitotölkin kokosten pingviinien paluuta pesiinsä yömyöhällä ja lämpötila laski hyvin lähelle nollaa.

Ehkä paras vähään aikaan tapahtunut juttu oli Tassien yhden kuuluisimman maiseman, Wineglass bayn, näkeminen. Ilma oli niin sumuinen, että näköalapaikalta ottamani kuva vastaa kuvaa tyhjästä A4-paperista. En siis nähnyt kuin puskan pari metriä edessäni, mutta tapahtuma sai todella elävästi pohtimaan kuuluisien paikkojen kiertämisen ja näkemisen järkevyyttä. Miksi yleensäkään suosittuihin paikkoihin pitää tehdä reissuja, että voi sanoa käyneensä paikan päällä? Miksi pitää koittaa nähdä niin paljon? Olenko kokenut paikkaa, jos olen nähnyt sen? Olenko kokenut vaellusta, jos olen tehnyt sen?

Itselleni kokeminen on tapahtuma, johon liittyy kaikki aistit. Nähtävyydet tosin tulee usein "koettua" vain silmin. Silloin paikan tarjoama tunneskaala jää ainakin minulla hyvin valjuksi. Jos todella haluan kokea, se ei tapahdu kiireellä ja aikatauluilla, vaan hetken elämisellä ja läsnäololla. Sama pätee myös kaikkeen elämiseen, ei vain matkailuun.

Ps. Inhoan englannin kielen tapaa käyttää "do"-verbiä nähtävyyksiin tutustumisen yhteydessä. Monesti kuulee: "I did that and that national park..." Saan vaikutelman just pelkästä suorituksesta ilman mitään tunteita. En tiedä johtuuko vain minusta vai ajatteleeko joku muukin samoin.

Lauantai

On hieno istua, kuunnella napit korvilla fiilistelymusaa ja antaa hobartlaisten valua edestäni Auringon lempeässä paisteessa. Aikaa ei ole. Tuntuu hyvältä.

Kiireetön lauantai on omistettu shoppailulle, Salamanca-markkinoille ja nautiskelulle. Ilmassa tuoksuu tuore kahvi, joka sekoittuu itämaisiin suitsukkeisiin sekä thaimaalaiseen lounasruokaan.

Ihmisiä vilisee, mutta kenelläkään ei ole kiire. Tahti on leppoisaa kuin naurun tahdittama jutustelukin.

Tällaisina hetkinä kaupungit tuntuvat oikeilta paikoilta olla.

Ps. Kahden hienon ihmisen seikkailua Australiassa voi seurata tämän linkin kautta. Teksti ei välttämättä aukene kaikille sen ollessa ranskaa, mutta kuvathan kertovat tarinaa kielellä, jota ei ole pakko suomentaa. BTW osassa kuvia huomaan jopa oman sormenjälkeni;)

MONA & Moorilla estate

Sunnuntaiaamuna annoin mahdollisuuden modernille taiteelle. Yleensä arvostan taidetta, mutta modernit muodot eivät ole hirveästi mieltäni lämmittäneet. Kuulin paljon hyvää Museum of Old and New Artsista, mutta en aikonut aiemmin vierailla paikassa. Luin kuitenkin samaan bisnekseen kuuluvasta panimosta ja viinitilasta, joten ajattelin iskeä useampaa kärpästä.

MONA oli hienoksi tehty taidekokemus, mutta teokset olivat tyypillisiä moderneja näkemyksiä, jotka saavat lähinnä sisuskaluni myllertämään. Mitään Kalervo Palsa-kokemusta ei tarjottu, mutta jotain hyvin lähelle pääsevää, mm. elimistön toimintaa jäljittelevä härskin hajuinen laitteisto, epäpornografisia pornokuvia sekä veren vuodatusta.

Museoilun jälkeen lounastin museon ja viinitilan alueella supermarketin patonkia ja kasviksia sekä ahmin mahtavan vihreitä maisemia silmilläni (kuva facebookissa). Museon kyljessä on fiinimpi hotelli villoineen sekä pari ravintolaa ja viinitila & panimo. Suuntasin viinien ja oluiden maisteluun iltapäivän ratoksi.

Makuelämykset voitti audiovisuaaliset tälläkin kertaa. Sain maistella ilmaiseksi kahdeksaa eri viiniä, joiden pullohinnat liikkuu 25$ ja 49$ välillä. Eli ei mitään halpisaineita ollut kyseessä. Lisäksi kympillä sain maistaa viittä tilan omaa olutta. Mitään näistä juomista ei saa kuin valikoiduista Tassien pubeista, erityisistä paikoista saaren ulkopuolelta tai tilaamalla/ostamalla tilalta suoraan.

Yleensä en välitä valkoviineistä juurikaan, mutta nyt ne veivät voiton jopa oluista. Tarjoilijaneito kertoi ilmaston täällä olevan loistava vihreille rypäleille, muttei riittävän lämmin punaisten huipun saavuttamiselle. Kummasteluni ei siis ollut ihan pohjatonta.

Parin tunnin istuskelun, maistelun ja jutustelun jälkeen hipsin takas bussipysäkille. Mukava nautiskella kulttuuriakin, kun sitä kerran on tarjolla. Meinaan Kununurrassa kulttuurielämykset jäi aika ontoiksi.

Pitkästä aikaa yksin

10.10. 2012

Saavuin Hobartiin iltapäivällä. Aurinko paistoi, mutta kylmyys pureutui lihaksiin. Lämpötila liikkuu korkeimmillaan 20 asteessa, pilviä on runsaasti ja väliin tipahtelee vettä. Saavuin siis suomimaiseen kesäkeliin.

Pienenä bonuksena kuulin rinkkani olevan Cairnsissa eli täysin toisella suunnalla Australiaa. Onneksi osasin varautua ja pakkasin lämpimimmät vaatteeni käsimatkatavaroihin, huomenna aion kuitenkin ostaa kaulahuivin, hanskat ja jotain muuta lämpöstä.

Hobart näytti ensinäkemältä todella kiinnostavalta kaupungilta. Kaduilta löytyy paljon vanhoja rakennuksia, satamamaisemia sekä suuremman kaupungin vilinää. Kävin pitkän pääasiassa omenoilla kärvistelemäni päivän päätteeksi intialaisessa syömässä mukavasti lämmittävää ruokaa. Valkosipulinaan osaa aina nostaa mielialaa.

Hostellini on kylmä ja vähän kolkko kunnostettu vanha hotelli. Se ei juuri haittaa, kun saan nukkua ekan yön kolmeen kuukauteen puhtaissa lakanoissa ja vieläpä sängyssä. Sain vieläpä oman 8 hengen dormin käyttööni, sillä hostelli on vielä aika hiljainen näin 'shoulder seasonin' aikaan. Hintaa yölle tulee 23$, joka on ihan ok.

En ole asustellut yksiin pitkään aikaan, joten olo on hivenen alakuloinen. Myös ympäristö on täysin uusi, joten mieli koittaa hakea turvaa kaikesta mahdollisesta. Uskon huomenna taas energisoituvani, kun saan kunnolla lämmintä ruokaa, vaatetta ja pääsen paremmin tutkailemaan Aussilan toiseksi vanhimman kaupungin saloja.

On the road

7.10.2012
Lähdimme ranskalaisten Laurencien ja Camillen kans Kununurrasta aamulla ennen sian pieremää. Edessä oli leppoisaa ajelua kohti Darwinia. Tarkotus oli taittaa noin kuutisensataa kilometriä ja taata hyvät lähtöasemat Litchfieldin kansallispuiston läheisyyteen. Aikomus oli tutkailla seuraavana päivänä puiston vesiputouksia ja muita luonnon ihmeitä.

Päivä meni aika lailla suunnitelmien mukaan. Kymmenen tuntia kylki kyljessä kavereideni liikkuvassa saunassa oli omiaan tutustuttamaan meitä toisiimme. Päädyimme tavoitteena olleelle pysähdyspaikalle hiven auringonlaskun jälkeen ja löimme leirin pystyyn. Majapaikkana toimi ilmainen tienvarsimajoitus.

Iltaohjelmaa päivällisen lomassa tarjoili kämmenenkokoinen kahdeksanjalkainen, joka ilmaantui hieromaan tuttavuutta Laurencien kanssa. "Pieni" kirkaisu ja olimme melko nopsaan kaikki taisteluasemissa. Vieraasta nappasimme pari kuvaa, jonka jälkeen sanoimme hyvästit kalastusvavan ja tyhjän keksipurkin avulla.

8.10.2012
Ajelimme aamuvarhain Batcheloriin, josta löytyy infocenter Litchfieldin puistoon. Nappasimme kartat ja jatkoimme autolla läpi koko puistoalueen, noin 70 km.

Tänään väsy painoi päälle. Yö meni hyvin, mutta edellisen päivän automatka, vasta päättynyt työrypistys ja puolentoista tunnin aikaero WA:n ja Northern territoryn välillä täytyy näkyä jossain.

Kävelimme puistossa pari lyhyttä kävelyä, joiden varrelta löytyi vesiputouksia, koskentapaisia virtoja, viidakkoa, isoja hämähäkkejä, kuumuutta, kosteutta ja erityisesti silmiin, nenään ja korviin mieltyneitä kärpäsiä. Parasta kuitenki oli uiminen vesiputouksien alta löytyvissä vesikoloissa. Miellyimme Camillen kanssa luonnon tarjoamaan hierontaan. Erään putouksen alla pystyi istumaan samalla, kun putoava vesi hieroi jumittuneet niskat pehmeiksi. Bonuksena vesi oli kristallinkirkasta ja lämmintä ku linnun maito.

Yöksi jäimme puistoon telttailemaan huikeaan 6,6 dollarin hintaan. Huomenna tutkimme lisää Litchfieldia ja kruisailemme illaksi Darwiniin.

9.10.2012
Yöllä saimme vettä niskaan ja aamulla teltat ja osa kamppeista oli näppärästi märkinä. Otimme siis rennon aamun ja annoimman arskan kuivata pahimmat kosteudet ennen pakkailua.

Litchfieldin kuuluin nähtävyys on Wangi-tuplavesiputous, joka sijaitsi yöpaikkamme läheisyydessä. Tsekkasimme paikan ja tietysti pulikoimme putousten veden muodostamassa isossa lammessa. Jykevät kalliot ja jylisevä vesi olivat tähän astisen reissuni mykistävin näky.

Matka jatkui autolla ei-yhtä-spektaakkelimaisten putousten kautta vilvoittavan virran muokkaamiin 'rock hole'-altaisiin. Niissä taas vaihteeksi uimme ja olimme kosken hierottavina. Vesi oli viileää ja kristallinkirkasta.

Päätepysäkki oli Florence-tuplaputous, jossa jätimme jo uimisen suosiolla mölyävälle jäppisporukalle. Maisema oli hieno, mutta vähän turhan turistintäyteinen.

Palasimme Batcheloriin lounastamaan pestopastan merkeissä. Nokkaunien jälkeen päätimme road tripin Darwiniin ja tsekkailimme kaupungin menoa. Tätä kirjoitan Darwinin lentokentällä ja valmistaudun aina niin miellyttävään lentokenttäyöhön.

Edellisiin kolmeen päivään mahtui kaikenlaista. Arvokkainta kuitenkin oli tutustuminen kahteen mahtavaan matkakumppaniin, jotka kuitenkin jouduin tänään jo hyvästelemään. Lisää lyhyitä tuttavuuksia, jotka tuntuu kuin ne olisivat kestäneet vuosia. Emme välttämättä enää edes tapaa, mutta yhdessä kokemamme tulee säilymään aina.

Luonnon uima-allas oli mukava palkinto hikisen kävelyn päätteeksi.

Vilvoittelua.

Camille ja minä, taustalla luonnon selkähieroja.

Wangi fallsin toinen putous.

Eräs pulikointipaikoista. Taustalla Camillen ja Laurencien fotosessio.

Kuvia Kununurrasta

Näkymää poispäin Kununurrasta.

Töihin matkalla. Kuvassa vielä pyöräni, joka puhallettiin pari päivää ennen töiden päättymistä.

Yhteydenpitoa kotiin.

Kelly's Knobin huipulla kiipeilyurakan jälkeen.

Wyndhamin krokotilalta. Massiivisia otuksia.

Vanhoja aboriginaalien kalliomaalauksia.

Tämä on rakkaille enoilleni.

Teltan kuivattelua ensimmäisen sateen jälkeen.

Arvaa missä