Brisbanesta lensin Darwinin kautta sateiseen Kutan iltaan Balille. Yövyin
hintavammassa hotellissa ja sain tarpeekseni paikan kiireestä yhdessä
yössä. Otin bussin rauhallisempaan Ubudin kylään.
Ubud ei paljon ollut muuttunut edellisestä käynnistä, hakeuduin tutulle rauhalliselle kadulle kauemmas keskustan hälinästä. Löysin Rain warungin eli ruokapaikan ja mutustelin pitkästä aikaa nasi gorengit lounaaksi. Yöpaikan löysin Maman home staysta hintaan n. 10 AUD yö.
 |
| Majapaikka puutarhoineen. Terassilla on mukava istua ja antaa ajan vain kulua. |
Rain kanssa vaihtelimme kuulumiset. Seuraavalle päivälle sattui uusi kuu, joten luvassa oli seremonia, johon Rai otti minut mukaansa. Kyseessä oli pienemmän Payanganin kylän temppeleissä tapahtuva palvontameno, johon tuli osallistua tietysti balilaiseen perinteiseen asuun sonnustautuneena. Omani sain lainaan ja se istui ihan mukavasti. Ennen lähtöä Payanganiin englantilainen Phil varoitteli ihmisuhreista olleen viime aikoina pulaa...
 |
| Hymyilevä ihmisuhri. |
Päivät on muuten kuluneet rentoutuessa, kävellessä ja syödessä. Ruoka tosiaan poikkeaa Aussilassa tutuksi tulleesta kaurapuuro-vihannes-linjasta. Olen vain tottunut syömään sen verran runsaammin, että paikalliset annokset tuntuu melko pieniltä.
 |
| Gado-Gado eli höyrytettyjä vihanneksia ja tofua, hintaa noin 1,5 euroa. |
 |
| Näitä nautin paljon tuoreena päivittäin, rambutan ja mangosteen. |
 |
| Kermaisia avokadoja saa myös halvalla. |
Keli on hiostavan kuuma, mutta pelastavat vesisateet viilentävät ilman hetkessä. Jatkosuunnitelmiini kuuluu mm. oleminen ja lukeminen, ehkä välillä syöminen. Nyt on tilaisuus ottaa aikaa ja vain olla. Chilax.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti