Reissun ja blogin päätös

Olen viikon ajan katsellut Suomen ja suomalaisten menoa hieman avarammalla katseella. Lumi tuntuu oudolta, mutta kuitenkin tutulta ja virkistävältä. Päivät ovat pimeitä, mutta kynttilät lisäävät valoa. Ihmiset on kiireisiä ja paikasta toiseen mennään juoksuvauhtia.

No, menen minäkin. Ei tuolla kylmässä huvikseen jäädä taivastelemaan ja päivittelemään maailman pyörimistä. Paksut kerrokset vaatteita on tarpeen ja lämpimänä pysyn, kun muistelen muutaman kuukauden takaista työskentelyäni pätsissä nimeltä Kununurra.

Kotiin palaaminen tuntui hienolta. Oli mukava nähdä pitkän ajan jälkeen tuttuja maisemia, lenkkeillä tutussa lumisessa metsässä koirien kanssa ja viettää aikaa rakkaiden läheisten seurassa. Monet pitkänmatkanreissaajat kertovat kotiinpaluun jälkeen asioiden olevan entisellään, niin kuin ne olivat lähtiessäkin. Ehkäpä niin. Päivien kuluessa olen huomannut, että muutosta on tapahtunut ja paljonkin. Tiedän itse muuttuneeni maailmalla, mutta samaa muutosta täälläkin on tapahtunut. Se ei vain ehkä ole niin selvästi havaittavissa.

Toinen monien reissajien kertoma asia on suomalaisten synkkyys ja niukkaeleisyys, joka särähtää (tai tarkemmin otettuna jää särähtämättä) silmiin. Rehellisyyden nimissä sanon vastaavia murjottajia löytyvän myös muualta maailmasta. Totta on, että keskimäärin hymyä, energiaa ja iloa kohtaa paljon runsaammin etelän maissa, mutta on iloa olemassa täällä palelevassa härmässäkin. Se vain jää niin helposti huomaamatta. On loppujen lopuksi itsestä kiinni huomaako positiivisen hymyn vai yhtyykö vierestä kuuluvan valitusvirren suoltamiseen. Negatiivisuuteen on helppo yhtyä ja vaivoista juttelu on jokapäiväistä.

Koitan sanoa, että vaikka kaikkea mukavaa ja siistiä voi tehdä reissaamalla, sitä samaa mukavaa ja siistiä on tarjolla myös kotona. Se täytyy vain huomata. Se ei ole ehkä helppoa, mutta jos elämä olisi helppoa, olisi se tylsää.

Tämä blogi kohtaa nyt päätöksensä. Sen tehtävä oli toimia omien ajatusteni selventäjänä. Pidin tätä itseäni varten, mutta jos siitä oli iloa muillekin, olen kaksinverroin tyytyväinen. Kiitos lukijoille, nyt nautin höyryävän kupin pakuriteetä ja suunnittelen seuraavia kujeita.

Joulun odotus

Pari viikkoa Ubudissa on tehnyt hyvää sielulle ja mielelle. Vaikka kaupunki on joogan ja meditaation keskus, en ole tehnyt kumpaakaan. Niin on tuntunut hyvältä. Niiden sijaan olen kävellyt, lukenut ja päristelly skootterilla pitkin lähiseudun pikkuteitä.

Kaverini vei minut gurunsa, vähän omia teitään kulkevan papin luokse. Juttelimme kolmistaan kaikenlaisia. Sain neuvoja joogaan, meditointiin ja tärkeimpänä kaikista, elämään. Lisäksi sain kutsun tulla keskustelemaan myös jatkossa, jos olen Balilla käymässä.

Jo alkuviikosta sain ajatuksia kotiinpaluusta. Tuntui, että tämä reissu lähestyy loppuaan, vaikka jatkaakin voisin. Nukuin pari yötä ja fiilis vain vahvistui. Kyllä, lähden pakkasten, pimeyden ja lumen keskelle. Yli 50 asteen muutos lämpötilassa päivän sisään tulee olemaan uusi kokemus.

Joulun surffailen vielä täällä, mutta sen jälkeen aallot vaihtuu lumeksi. Hieno tunne.

Bali

Brisbanesta lensin Darwinin kautta sateiseen Kutan iltaan Balille. Yövyin hintavammassa hotellissa ja sain tarpeekseni paikan kiireestä yhdessä yössä. Otin bussin rauhallisempaan Ubudin kylään.

Ubud ei paljon ollut muuttunut edellisestä käynnistä, hakeuduin tutulle rauhalliselle kadulle kauemmas keskustan hälinästä. Löysin Rain warungin eli ruokapaikan ja mutustelin pitkästä aikaa nasi gorengit lounaaksi. Yöpaikan löysin Maman home staysta hintaan n. 10 AUD yö.

Majapaikka puutarhoineen. Terassilla on mukava istua ja antaa ajan vain kulua.

Rain kanssa vaihtelimme kuulumiset. Seuraavalle päivälle sattui uusi kuu, joten luvassa oli seremonia, johon Rai otti minut mukaansa. Kyseessä oli pienemmän Payanganin kylän temppeleissä tapahtuva palvontameno, johon tuli osallistua tietysti balilaiseen perinteiseen asuun sonnustautuneena. Omani sain lainaan ja se istui ihan mukavasti. Ennen lähtöä Payanganiin englantilainen Phil varoitteli ihmisuhreista olleen viime aikoina pulaa...

Hymyilevä ihmisuhri.

Päivät on muuten kuluneet rentoutuessa, kävellessä ja syödessä. Ruoka tosiaan poikkeaa Aussilassa tutuksi tulleesta kaurapuuro-vihannes-linjasta. Olen vain tottunut syömään sen verran runsaammin, että paikalliset annokset tuntuu melko pieniltä.

Gado-Gado eli höyrytettyjä vihanneksia ja tofua, hintaa noin 1,5 euroa.

Näitä nautin paljon tuoreena päivittäin, rambutan ja mangosteen.

Kermaisia avokadoja saa myös halvalla.

Keli on hiostavan kuuma, mutta pelastavat vesisateet viilentävät ilman hetkessä. Jatkosuunnitelmiini kuuluu mm. oleminen ja lukeminen, ehkä välillä syöminen. Nyt on tilaisuus ottaa aikaa ja vain olla. Chilax.

Maroochydore ja jatko

Reilu pari viikkoa vierähti Sunshine coastilla Maroochydoressa. Kaupunki on hyvin leppoisa ja rauhallinen rantakaupunki. Beachi on mukavan kokoinen, eikä tuppaantunut kertaakaan liian täyteen.

Rannasta riittää kaikille halukkaille ihan messevä osa.

Kirjoittelin aiemmin toiveestani päästä vihdoin surffin makuun ja Maroochydore toteutti sen toiveen. Kylkiluita kolottaa, vatsa punottaa, niska jumii ja yläkropan lihakset himoaa päästä kauhomaan. Parhaimmillaan kävin aaltojen heiteltävänä pari kertaa päivässä. Pienten alkujumien jälkeen pääsin mukavasti hommaan kiinni ja jokunen ihan miehekäs aaltokin tuli ratsasteltua.

Parasta oli huomata miten 'ulos' kauhomisen jälkeen aaltoja odotellessa oma mielini keskittyi vain mereen ja aaltoihin. Kaikki muu turha taustahälinä jäi rannalle ja sain elävöittävän tauon jatkuvasta pohdiskelusta. Siihen lisättynä vauhdin tarjoama fiilis ja on helppo ymmärtää, miksi laji on niin koukuttava.

Majapaikkani muut asukit olivat myös surffiin hurahtaneita ja heiltä tuli napsittua hyviä vinkkejä. Aiemmin Kununurrassa tapaamani Jake asuu myös paikkakunnalla ja kaikenlaista pientä jäynäähän sitä tuli yhdessä kuljailtua.

Maroochy river ja halpoja kerrostalohuoneistoja.

Jo saapuessani tiesin Maroochydoren jäävän, jos ei viimeiseksi, niin ainakin lähes viimeiseksi kohteeksi Aussi-etapillani. Ja niinhän siinä nyt kävi. Kirjoittelen tätä Brisbanen kirjaston koneella ja kuluttelen aikaa. Lennän huomenna Darwiniin ja ympyrä sulkeutuu. En tehnyt ihan kuulua Australian 'Giant loopia', mutta teinpä omanlaiseni silmukan. Silmukan, joka juuri nyt tuntui hyvältä. Seuraava kohde on Bali ja siitä eteenpäin en tiedä. 

Älkää irvistyksestä välittäkö, hiusten pituus alkaa olla enempi huolen aiheena. Brisbanen puistikossa kävin lepuuttamassa jalkoja.

Rentoa itsenäisyyspäivää

Oma itsenäisyyspäiväni kuluu Maroochydoressa auringonpaisteessa ja vilvoittavassa Tyynen valtameren tuulessa, ilman Tuntematonta tai pressan kättelyjä.

Viimeisen pari viikkoa Sydneyn jälkeen olen viettänyt Sunshine coastilla. Olen surffannut, lukenut ja vain ollut. Välillä tiedustelin töitäkin, mutta palasin lomailuun. Aikaa on ollut runsaasti mietiskelylle ja surffaus on tarjonnut loistavan rentoutumiskeinon kaikesta mahdollisesta. Laudan päällä en mieti muuta kuin seuraavaa aaltoa. No ehkä väliin mietin kunnioitustani ja jopa pelkoani Suurta Sinistä Tyyntä kohtaan, mutta se on tervettä. Varsinkin kun se väliin on kaikkea muuta kuin tyyni.

Olen huomannut vertailevani asioita oikeastaan koko ajan. Jos olen kiintynyt johonkin, vertailen sitä alati menneeseen ja maalailen tulevaa. En näe tätä hetkeä ja suuri määrä energiaani kuluu erojen miettimiseen (ja yleensä surkutteluun). Ennenhän kaikki oli aina paremmin.

Mennyt oli kaunista, kun se oli tämä hetki. Nyt se on vanhaa, josta on toivottavasti opittu, ja kaunista on uusi tämä hetki. Jatkuva vertailu tekee ainakin minut katkeraksi.

Tuleva on tuntematonta ja aikanaan se tulee olemaan kaunista. Turvallinen ja onnellinen olo on nyt.

Täällä ikävöin Suomen talvea, vaikka se kummalta tuntuukin. Suomessa ikävöisin etelän lämpöä. Mitäpä jos en miettisi koko asiaa vaan antaisin Auringon nyt lämmittää. Antaisin säteiden tuoman tuntemuksen ja lämmön vallata aistini ilman vertailua muihin kokemuksiini.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Aalloilla

Mietin valintoja,

mietin tulevaa,

mietin Australiaa,

mietin muita maita,

mietin työnhakua, rahaa,

mietin väsymystä, adrenaliinia,

mietin kotia,

mietin mieltä,

mietin merta, tulta.

Mietin itseäni.

 

Tauon tuosta kaikesta tarjoaa

jatkuvassa muutoksessa pysyvä meri,
yritykseni olla yhtä sen kanssa yhden aallon tarjoaman kyydin verran,

suolan maku suussa,

kirvely silmissä,

kevyt kipu kyljissä, rintakehässä, käsissä,

seuraavan aallon odottaminen,

tasapainon hakeminen,

onnistuessa vauhdin nauttiminen,

epäonnistumisen ja itseni hyväksyminen: pari vetoa ja uutta aaltoa.

"Pääkaupunki"

Jatkoinpa sitten Melbournessa alottamaani kaupunkiruljanssia vielä suuremmassa kylässä. Lentelin sateiseen ja pilviseen Sydneyyn jo viime keskiviikkona. Parantelin potemaani lämpöä ja kurkkukipua hapekkaalla valtameri-ilmalla sekä unella. Taisi tauti olla kehon keino kertoa matkaväsymyksestä.

Useampi päivä tuli otettua rennommin, enkä edes ajatellu nähtävyyksien koluamista. Tosin majoitun Bondin kaupunginosassa, joten eräs tunnetuin pällistelyn aihe näkyy hostellini kattoterassilta.

Vielä vähän toipilaana uskaltauduin kuitenki syvemmälle kaupungin ytimeen. Keskustan massiivisten rakennusten keskellä pikku-Miikka tuntui olevan vielä tavallistaki piskusempi. Muilta kuulemani valitukset Sydneyn toimimattomuudesta ja sekavuudesta verrattuna vaikka Melbourneen, on minusta aika tuubaa. Sydney on omanlaisensa pläjäys useamman aikakauden rakentelua. Eniten arvostamani asia on meren ja jokisuun läheisyys kaikkialla. Satamia riittää ja niissä mieluusti käppäilee Auringon kimallellessa meduusojen kyllästämässä vedessä. Kävinpä muuten tsekkaan sisältä oikean käytöstä poistetun hävittäjäaluksen sekä sukellusveneen. Voiton vei kuitenki aidonkokoinen malli kapteeni Cookin Endeavourista. Ruumassa tuli olo, että mitäs tässä odotellaan: "purjetta mastoon ja ankkuria ylös."

Tsekkasin yllättävänki väljähtäneen olympiakylän (12 vuotta jo niistäki karkeloista!), mussutin rockyroadia Darling-sataman laitureilla, tallustin avojaloin Bondin hiekoilla ja heitin kepillisen oopperatalon vessassa. Näkemistähän täällä kyllä riittää.

Kokonaisuutena kaupunki jää mieleeni positiivisena yllärinä, jopa Melbournea kiinnostavampana. Huomenna matka jatkuu pohjoisemmas rannikkoa ja toivottavasti (vihdoin!!) saan verestää taitojani lähes koko maan jumaloiman urheilulajin merkeissä.