maanantai 10. joulukuuta 2012

Maroochydore ja jatko

Reilu pari viikkoa vierähti Sunshine coastilla Maroochydoressa. Kaupunki on hyvin leppoisa ja rauhallinen rantakaupunki. Beachi on mukavan kokoinen, eikä tuppaantunut kertaakaan liian täyteen.

Rannasta riittää kaikille halukkaille ihan messevä osa.
Kirjoittelin aiemmin toiveestani päästä vihdoin surffin makuun ja Maroochydore toteutti sen toiveen. Kylkiluita kolottaa, vatsa punottaa, niska jumii ja yläkropan lihakset himoaa päästä kauhomaan. Parhaimmillaan kävin aaltojen heiteltävänä pari kertaa päivässä. Pienten alkujumien jälkeen pääsin mukavasti hommaan kiinni ja jokunen ihan miehekäs aaltokin tuli ratsasteltua.

Parasta oli huomata miten 'ulos' kauhomisen jälkeen aaltoja odotellessa oma mielini keskittyi vain mereen ja aaltoihin. Kaikki muu turha taustahälinä jäi rannalle ja sain elävöittävän tauon jatkuvasta pohdiskelusta. Siihen lisättynä vauhdin tarjoama fiilis ja on helppo ymmärtää, miksi laji on niin koukuttava.

Majapaikkani muut asukit olivat myös surffiin hurahtaneita ja heiltä tuli napsittua hyviä vinkkejä. Aiemmin Kununurrassa tapaamani Jake asuu myös paikkakunnalla ja kaikenlaista pientä jäynäähän sitä tuli yhdessä kuljailtua.

Maroochy river ja halpoja kerrostalohuoneistoja.

Jo saapuessani tiesin Maroochydoren jäävän, jos ei viimeiseksi, niin ainakin lähes viimeiseksi kohteeksi Aussi-etapillani. Ja niinhän siinä nyt kävi. Kirjoittelen tätä Brisbanen kirjaston koneella ja kuluttelen aikaa. Lennän huomenna Darwiniin ja ympyrä sulkeutuu. En tehnyt ihan kuulua Australian 'Giant loopia', mutta teinpä omanlaiseni silmukan. Silmukan, joka juuri nyt tuntui hyvältä. Seuraava kohde on Bali ja siitä eteenpäin en tiedä. 

Älkää irvistyksestä välittäkö, hiusten pituus alkaa olla enempi huolen aiheena. Brisbanen puistikossa kävin lepuuttamassa jalkoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti