Länttä kohti

Olin jo aiemmin kuunnellut muiden matkaajien liftaustarinoita ja kokemuksia. Touhu on kuulemma suosittua Australiassa. Parhaimmat ovat liftanneet koko maan ympäri. 

Päätin itsekin testata hommaa ja torstaiaamuna yöpaikkani omistaja Coco heitti minut 6 km päähän Katherinen keskustasta, paikkaan josta on kuulemma hyvä saada kyyti. 

Väsäsin pahvikyltin tekstillä "west" ja nostin peukun pystyyn. Reilun 20 minuutin kuluttua jo tärppäsi. Vanhempi mies sanoi olevansa menossa Timber Creekiin 300 km:n päähän ja ottavansa minut ilomielin matkaseuraksi. Päämääräni oli päästä ainakin Kununurraan, johon Timber Creekistä on vielä 250 km, mutta ajattelin kyydin järjestyvän loppumatkallekin yhtä helposti. Matkan aikana opin aika paljon asioita Australiasta ja maisematkin vaihtuivat pohjoisen tasaisesta ja karusta jykevämpiin punaisiin kallioseinämiin. Kuskini oli osa-aikaeläkkeellä oleva entinen mangofarmari.

Olimme Timber Creekissä yhden aikaan iltapäivällä ja ajattelin aikaa olevan vielä hyvin uuden liftin saamiseen. Erehdyin. Liftasin jotain 5 tuntia, eikä muuta kuin kätten heilutuksia. Autot olivat suurimmaksi osaksi karavaanareita, joiden autot olivat tupaten täynnä. Otin taukoa hommasta ja kävin kyselemässä mitättömän pienen kylän ainoasta hotellista infoa. Greyhound-bussi länteen kulkee paikan läpi päivittäin, mutta tänään se on myöhässä ja tulee kymmenen aikaan illalla. Huoh!

Kyselin myös huoneiden hintoja ja halvin oli 66 AUD. Päätin miettiä hetken asiaa. Päätin odottaa bussia, mutta kuulin hotellin respan menevän kiinni kymmeneltä, joten sen jälkeen en enää voisi saada huonetta. Tajusin vielä, ettei minulla ole käteistä kuin pari kymppiä, eikä bussissa varmaankaan käy kortti. Timber Creekin ainoa ottopiste sattui olemaan hajalla. Onneksi respasta pystyi nostamaan rahaa, tosin veloitusta vastaan. Tietenkin!

Pohdinnan jälkeen päätin odottaa bussia 5 vaille kymmeneen asti ja jos sitä ei näkyisi, ottaisin hotellihuoneen. Ilta kävi aika viileäksi ja sain samalla seurata Timber Creekin aboriginaalien käyttäytymistä. Touhu muistutti tappeluineen ja uhoamisineen lähinnä kännisten alaikäisten sekoilua Oulun yössä. Ihmettelimme hommaa parin kalareissulla olevan aussimiehen kanssa. Hekin kummastelivat, että valkoiset saavat olla täysin rauhassa. Aboriginaalit kisuavat vain keskenään. Sama on kuulemma muissakin kaupungeissa ja kylissä. Toinen kalamiehistä oli nuorempana liftaillut ympäri maata ja sain hänen sympatiansa omaan tilanteeseeni. Hänelle oli kuulemma käynyt samoin useaan otteeseen.

Pieneenpä mahtuu omat kamppeeni. Hienosta kyltistä huolimatta Timber Creekistä "grey nomadeilta" ei herunut jatkokyytiä.

Ilta pimeni ja kylmeni, eikä bussia näkynyt. Otin halvimman kabiinin hotellista ja koisasin yön rauhassa. Seuraavan päivän bussi tulisi kolmelta iltapäivällä, joten päätin koittaa liftata vielä ainakin kahteen asti iltapäivällä. Turhaan. Sama vilkuttelu jatkui edelleen. Bussi oli onneksi lähes ajallaan, joten hyppäsin kyytiin. Sitä ennen sain vielä kikkailla hotellin respassa käteistä tarpeeksi bussia varten, mutta kuitenkin mahdollisimman pienin menoin. Tuntui hienolta istahtaa penkkiin ja antaa maisemien vilistää ohi.

Viiden aikaan saavuin Kununurraan, Länsi-Australian osavaltioon. Aikaero Northern Territoryyn on 1,5 tuntia. Osavaltioiden rajalla oli vielä tarkistus, jossa takavarikoitiin kaikki hedelmät, vihannekset sun muut mahdolliset alkuperäiselle luonnolle uhaksi olevat tuotteet. Perillä löysin vielä hostellinkin, jossa nyt ajattelin hengähtää jonkin aikaa ja fiilistellä kaupungin tunnelmia.