Siintävä autuus

Moni on täällä vain työn takia, tai tarkemmin rahan takia. En tarkoita vain reppureissaajia vaan myös ausseja sekä pysyvän kansalaisuuden saaneita ulkomaalaisia. Palkat ovat niin hyviä, että perusduunarinkin on helppo rikastua.

Työpaikallani eräs yli 40-vuotias mies kertoi työskentelevänsä vielä pari vuotta ja keräävänsä rahaa matkusteluun. Hänen tavoite on käydä kaikkialla. Aiemmin hän on kiertänyt maailman ja  työskennellyt mm. Sveitsissä englanninopettajana.

Toinen samanikäinen thaimaalaisnainen aikoo uusiseelantilaisen miehensä kanssa kerätä reilussa viidessä vuodessa 500 000$ ja muuttaa takaisin Thaimaahan asumaan. Summa vastaa aika suurta omaisuutta Thaimaassa.

Nuori irkku on saanut 4 vuoden luvan asua maassa, kunhan tekee täällä töitä vähintään 9 kk vuodessa. Heppu ajelee kauhakuormaajaa ja tekee pitkää päivää. Työ on kuulemma kuivaa kuin beduiinin sandaali, mutta raha on hyvä. Aikomuksena sitten joskus hänellä on kiertää Aasiaa sekä palata ja asettua Irlantiin täällä tekemiensä säästöjen turvin.

Oman aikansa vaihtamista, kovaa raatamista horisontissa läikkyvän autuuden eteen. Olen tässä, olen nyt. Haluanko uhrata tämän hetken tulevaisuuden haaveelle? Rahalle? Tekemällä töitä nyt voin tulevaisuudessa viettää kissanpäiviä ilman huolia. Vai voinko? Olen nyt terve ja kykenevä aktiiviseen elämään. Mistä tiedän olenko enää edes vuoden päästä?

Raha antaa turvaa, mutta kuinka pitkään. Sen arvon määrää pörssimaailma, jonka toimintaa ei hallitse kukaan. Mitä jos muutaman vuoden työn jälkeen pankkikriisi vie kaikki säästösi? Minkä eteen silloin olet tehnyt työsi?

Teen itse tällä hetkellä samaa kuin kuvailemani kaverinikin ja pohdin päivittäin olenko myynyt sieluni. En saa työstäni irti juurikaan muuta kuin rahaa. Toki kaiken voi ottaa oppimisena, mutta silti koko touhu tuntuu omien taitojeni haaskaukselta.

Haaveeni on löytää asia, josta nautin ja jota tehdessä millään muulla ei ole väliä. Siihen uppoutuessani aika katoaa ja iloitsen kohtaamistani haasteista. Uskon, että kun löydän todellisen oman juttuni, löydän sille aikaa päivittäin. Kos pystyn sen avulla elättämään itseni, hyvä. Mutta löydän keinot sen pariin pääsemiseksi vaikken saisikaan siitä hyvää mieltä kummempaa.

Jossain syvällä tunnen, että tuo asia on olemassa. Haluan elää elämäni eläen ja nauttien joka hetkestä. En odottaen pääseväni nauttimaan elämästäni joskus tulevaisuudessa.

Hidden Valley

Anna tuulen puhdistaa,
nostaa helmoja, heittää hiukset sekaisin. 
Kevätmyrskyn kastella,
mekko liimata kiinni vartaloosi. 
Olet kaunis, kaunis.
Ja maailma on sun.
 -Tehosekoitin

Elämä muuttui nautinnollisemmaksi karavaaniparkkiin muuton myötä. Voin käyskennellä pelkät shortsit jalassa ympäriinsä ja antaa Auringon tarttua. Kävelen koko ajan avojaloin ja saan pidettyä itseni maadoitettuna. Telttapatjan päällä voin joogata naapureiden ihmetellessä. Yöt ovat vaihtelevia. Välillä makuupussi saa olla auki, välillä vaatetta pitää olla housuja ja paitaa myöten. Wallabeilla on tapana käydä öisin penkomassa maata ja herätellä.

Viikonloppuaamuisin tulee herättyä lintujen luritukseen, mutta viikolla herään 4.30, eikä luonto ole vielä herännyt. Tähtitaivas on mahtava vaikkakin sekava. Orion on kyljellään ja Otava väärinpäin. Etelän risti on helppo tunnistaa ja galaksimme hehku sanoinkuvaamaton. Auringonlaskun jälkeen sisäinen sissini herää ja pyrin toimimaan mahdollisimman paljon ilman valoa.

Laskin Suomesta lähtöni jälkeen käyttäneeni 1800 dollaria 46 päivässä eli 39 dollaria per päivä. Se on hyvin, kun miettii, että olen myös tienannut yli tonnin.. Toki lentoliput etc. täytyy vielä laskea mukaan menoihin.

On telttailussa huonotkin puolensa. Nyppäsin juuri punkin selästäni. Perhanan verenimijä! En tiedä mistä oli tullut, mutta ympäristöön tulee kiinnitettyä enemmän huomiota kuin aiemmin. Ymmärrän muuten miksi Einstein kehitti suurimmat ideansa patenttitoimiston työssään. Tylsä ja yksitoikkoinen työ antaa aivoille mahdollisuuden pohtia suuria asioita. Tajusin sen pyykkiä lajitellessani. Niistä ajatuksista myöhemmin.

Kirjoitettu 22.7.2012

Telttaelämää

Pientä lisäystä varusteisiin. Nuuskis roikkuu vielä mukana.

Auringonlaskua ihailemassa. Musiikkina tietysti Raappana.

Uusi majoitus. Kuva hämää, lähistöllä on myös muita telttoja.

Niska limassa

Viikko työntekoa takana. Opin paljon. En niinkään pyykinkäsittelystä ja siivoamisesta, vaan ihmisistä, heidän käyttäytymisestään sekä omista ajatuksistani ei niin mielenkiintoisen perusaherruksen parissa. Remmistä löytyy australialaista, brittiä, thaimaalaista, hongkongilaista, ranskalaista sekä uusin tulokas: "Finn".

Työ on, mitä on. Koko porukka ymmärtää, ettei se ole mitään luksusta, mutta henki on aika hieno jengin kesken. Ylimääräinen jauhanta on pois ja fokus on oleellisissa asioissa, päällimmäisenä turvallisuudessa.

Yksitoikkoisen työn parissa tulee mietittyä kaikkea mahdollista Australian ja Suomen välillä. Mikä järki on pyristellä eläimellisissä olosuhteissa, jotta saa viikon päätteeksi lukuja tililleen? Kuinka paljon ihmiset ovat valmiita pyristelemään? Entä minä? Missä menee raja, jonka yli ei enää astuta edes isosta summasta?

Työkaverini, nuori Hong Kongin tyttö, paiskii noin 70 tuntia viikossa. Puolet siivoten ja toisen puolen marketin palkoilla. Voitte vain arvata kuinka väsyneeltä typy näyttää aamulla klo 6.00 moppi kädessä. Hän aikoo jatkaa samaa tahtia niin kauan kuin pysyy palkkalistoilla, tavoitteena 10 kuukautta. Tulipa taas pohdittua koko homman mielekkyyttä keskikokoisessa päässäni. Noh, jokainen voi tehdä omat valintansa ja käyttää aikansa kuin haluaa. Moni varmasti ajattelee samoin omista ajankuluistani.

Olen ollut jo pitemmän aikaa juomatta kahvia. En pidä sen piristysvaikutuksesta. Haluaisin kokea saman innon ilman mitään stimulantteja. Nyt join muutamana päivänä kupin ihan testimielessä ja kyllä sen vaikutus vain on jotain käsittämätöntä. Vartti kupposen jälkeen alkaa pyykit lennellä oikeisiin pusseihin, lattia kiiltää ja elämä kukoistaa. Kaikesta löytyy jotain mielenkiintoista ja luovuus alkaa virtaamaan. Olen näemmä suht herkkä kofeiinille. Kaffipäissäänhän tämä pallo pidetään pyörimässä, Jukka Poikaa lainaten.

Itse ajattelin katsoa työtilannetta oman fiiliksen mukaan. Nyt on ihan hyvä rakentaa pieni pohjakassa tulevaa varten. Toisaalta kovin paljon en halua edetäkään juuri nyt, koska joutuisin suuntaamaan etelään ja kelit siellä ovat aika viileät. Talvihan siis on pahimmillaan. Reilun kuukauden oleilun jälkeen näin ensimmäisen kerran, kun pilvet peittivät auringon. Muutaman poutapilven olen aiemminkin havainnut, mutta muuten taivas on ollut tumman sininen. Sateita on kuulemma luvassa...mutta vasta lokakuussa.

Pilvien myötä tuli kosteus ja kuumuus. Töissä vettä kuluu järjetön määrä, eikä siltikään tarvi juuri vessassa käydä. Kaikki tulee ihon läpi. Positiivista on, että iho tuntuu todella puhtaalta jatkuvan hikoilun takia. Siinäpä syy miksei täällä saunoja tarvita.

Huomenna on taas muuttopäivä. Nyt homma muuttuu toden teolla. Ostin teltan, makuupussin ja -patjan ja suuntaan camping-alueelle halvan majoituksen innoittamana. Hinta on 12$/yö eli tasan 10 euroa. Tällä hetkellä maksan hostellissa alennuskortin turvin noin tuplasti enemmän. Säästö se on pienikin säästö. Muutenkin aioin jossain vaiheessa siirtyä telttailuun, joten nyt on hyvä aloittaa.

Kununurra

Sain töitä toistaiseksi. Aluksi oli tarkoitus toimia karavaanikylässä kitchen handina, mutta vaihtoivatkin lopuksi housekeepingiksi. Eli siis siivousta luvassa. Olisin halunnut keittiöön ennemmin, mutta eipä voi mitään, onneksi jotain sain. Ajattelin ainakin kuukauden olla ja katsoa paljonko saan säästöön rahaa. Kaverit hostellilla kehuivat hyväksi diiliksi, mutta en itse ole vielä ihan vakuuttunut. Työt tosiaan keskittyy tällä hetkellä turismiin, koska kelit ovat liian kylmiä hedelmille ja työntekijöitäkin on aika paljon. Etelämpänä saattais olla hommia, mutta kelit ovat melkeen pakkasen puolella. Pesin myös 1,5 päivää vuokra-autoja ok palkalla. Piti tätä alkavaa työtä varten käydä lääkärissäkin, huumetestejä myöten. Palkka siis on paikallinen minimipalkka eli 20 dollaria/tunti (n. 16 euroa). En ole koskaan työskennelly yhtä hyvällä palkalla :D

Ruoka on samanhintasta ku Suomessa, tietenki joitain poikkeuksia on. Täällä alkoholi ja tupakka on tosi kalliita, mutta osa kasviksista taas kasvukaudesta riippuen halpoja. Vaatteet on Suomen hinnoissa ja turistikrääsä järettömän kallista.

Näissä pienissä kylissä ei juurikaan ole tekemistä. Näihin tullaan vain töitä tekemään. Mieli haluais jo eteenpäin ja merenrannalle, mutta pakko olla kärsivällinen ja tekasta pieni pohjakassa, että voin Suomen säästöt jättää rauhaan. Toisaalta paljon ei ole järkeä liikkuakaan, koska seuraavat isommat kylät on etelämpänä ja kelit on heti kylmempiä. Täälläkin aamut ja illat on kylmiä.

Hostelli ei tällä hetkellä ole hirveän innostava, koska muut reissarit on enemmän bileihmisiä, vanhemmatkin niistä. Rauhassa saa nukkua, mutta aika raskas on olla kun ei ihan samanhenkisiä ole seurana. Ruotsalainen Leif viipyi täällä muutaman päivän ja tulimme hyvin toimeen (sama ikä, ei juuri juoda, ihmetellään omaa elämää jne.), mutta hän lähti etelämmäs etsimään farmitöitä toisen vuoden viisumiaan varten.

Omat ajatukset kulkee laidasta laitaan ja tulee paljon mietittyä miksi yleensäkään olen täällä. Aussila ei kulttuurinsa puolesta tarjoa mulle juurikaan mitään, koska se on just samanlainen ku Suomi. Luonto on täällä se juttu, mutta haluaisin juurikin meren äärelle. Olen ollut sisämaassa aika pitkään. Punaiset kivijyrkänteet ja karu viidakontapainen ei enää oikein säväytä :) Koti-ikävä vaivaa, mutta tiedän ettei homma kotona muuttuisi miksikään. Jatkaisin edelleen samojen asioitten pyörittelyä kuin ennen lähtöäkin: mitähän tässä kiinnostaisi alkaa tekemään, ku oikeen mikään ei nappaa.

Olen kuitenki iloinen, että lähdin ja olen täällä. Moni reppureissaaja on kans hakemassa itseään, mutta suurin osa etsii sitä pullon pohjalta tai muita aineita käyttäen. Toivon kohtaavani ihmisiä, jotka on pihalla kuin minä, mutta pyrkii löytämään humalatilaa kestävämpiä havaintoja. Montaa en ole tavannut vielä, mutta olen toiveikas. Niissä kohtaamisissa pystyy kokemaan jotain aitoa.

Etsintä

Etsin koko ajan. Haen mielentilaa, jossa tunnen olevani oma itseni, sinut maailman kanssa. Kotona Suomessa tunsin sen osittain, vahvimmillaan ollessani luonnossa ja nauttien ravinteikkaita ruokia ja juomia. Lähdin matkustamaan, koska halusin löytää jotain, mitä en kuitenkaan kotiympäristössäni tuntenut voivani saavuttaa. Jotain omaa, jotain minua varten. Vaikka olen nähnyt mahtavia maisemia ja tutustunut hienoihin ihmisiin, en kuitenkaan tunne täyttyneeni niistä. Sisälläni on jotain tyhjää.

En tiedä onko tuo tyhjä ollutkaan koskaan täysi vai olenko nyt vain tietoisempi tuosta tyhjästä kuin koskaan ennen. Erossa kaikesta tutusta on hyvä tutustua omiin tuntemuksiin sekä seurata mielen heilahteluja ja reaktioita. Voin rauhassa katsoa maailmaa ja koittaa etsiä omaa paikkaani.

Tämä on itsensä haastamista. Sisälläni on halu löytää jotain, jonka avulla voin parhaalla mahdollisella tavalla kehittää itseäni, kasvaa ja oppia sekä saada myös muut miettimään omaa elämäänsä ja valintojaan. Se auttaa kulkemaan eteenpäin, vaikka välillä haluaisinkin pysähtyä.

Matka ja etsintä jatkuvat.

Länttä kohti

Olin jo aiemmin kuunnellut muiden matkaajien liftaustarinoita ja kokemuksia. Touhu on kuulemma suosittua Australiassa. Parhaimmat ovat liftanneet koko maan ympäri. 

Päätin itsekin testata hommaa ja torstaiaamuna yöpaikkani omistaja Coco heitti minut 6 km päähän Katherinen keskustasta, paikkaan josta on kuulemma hyvä saada kyyti. 

Väsäsin pahvikyltin tekstillä "west" ja nostin peukun pystyyn. Reilun 20 minuutin kuluttua jo tärppäsi. Vanhempi mies sanoi olevansa menossa Timber Creekiin 300 km:n päähän ja ottavansa minut ilomielin matkaseuraksi. Päämääräni oli päästä ainakin Kununurraan, johon Timber Creekistä on vielä 250 km, mutta ajattelin kyydin järjestyvän loppumatkallekin yhtä helposti. Matkan aikana opin aika paljon asioita Australiasta ja maisematkin vaihtuivat pohjoisen tasaisesta ja karusta jykevämpiin punaisiin kallioseinämiin. Kuskini oli osa-aikaeläkkeellä oleva entinen mangofarmari.

Olimme Timber Creekissä yhden aikaan iltapäivällä ja ajattelin aikaa olevan vielä hyvin uuden liftin saamiseen. Erehdyin. Liftasin jotain 5 tuntia, eikä muuta kuin kätten heilutuksia. Autot olivat suurimmaksi osaksi karavaanareita, joiden autot olivat tupaten täynnä. Otin taukoa hommasta ja kävin kyselemässä mitättömän pienen kylän ainoasta hotellista infoa. Greyhound-bussi länteen kulkee paikan läpi päivittäin, mutta tänään se on myöhässä ja tulee kymmenen aikaan illalla. Huoh!

Kyselin myös huoneiden hintoja ja halvin oli 66 AUD. Päätin miettiä hetken asiaa. Päätin odottaa bussia, mutta kuulin hotellin respan menevän kiinni kymmeneltä, joten sen jälkeen en enää voisi saada huonetta. Tajusin vielä, ettei minulla ole käteistä kuin pari kymppiä, eikä bussissa varmaankaan käy kortti. Timber Creekin ainoa ottopiste sattui olemaan hajalla. Onneksi respasta pystyi nostamaan rahaa, tosin veloitusta vastaan. Tietenkin!

Pohdinnan jälkeen päätin odottaa bussia 5 vaille kymmeneen asti ja jos sitä ei näkyisi, ottaisin hotellihuoneen. Ilta kävi aika viileäksi ja sain samalla seurata Timber Creekin aboriginaalien käyttäytymistä. Touhu muistutti tappeluineen ja uhoamisineen lähinnä kännisten alaikäisten sekoilua Oulun yössä. Ihmettelimme hommaa parin kalareissulla olevan aussimiehen kanssa. Hekin kummastelivat, että valkoiset saavat olla täysin rauhassa. Aboriginaalit kisuavat vain keskenään. Sama on kuulemma muissakin kaupungeissa ja kylissä. Toinen kalamiehistä oli nuorempana liftaillut ympäri maata ja sain hänen sympatiansa omaan tilanteeseeni. Hänelle oli kuulemma käynyt samoin useaan otteeseen.

Pieneenpä mahtuu omat kamppeeni. Hienosta kyltistä huolimatta Timber Creekistä "grey nomadeilta" ei herunut jatkokyytiä.

Ilta pimeni ja kylmeni, eikä bussia näkynyt. Otin halvimman kabiinin hotellista ja koisasin yön rauhassa. Seuraavan päivän bussi tulisi kolmelta iltapäivällä, joten päätin koittaa liftata vielä ainakin kahteen asti iltapäivällä. Turhaan. Sama vilkuttelu jatkui edelleen. Bussi oli onneksi lähes ajallaan, joten hyppäsin kyytiin. Sitä ennen sain vielä kikkailla hotellin respassa käteistä tarpeeksi bussia varten, mutta kuitenkin mahdollisimman pienin menoin. Tuntui hienolta istahtaa penkkiin ja antaa maisemien vilistää ohi.

Viiden aikaan saavuin Kununurraan, Länsi-Australian osavaltioon. Aikaero Northern Territoryyn on 1,5 tuntia. Osavaltioiden rajalla oli vielä tarkistus, jossa takavarikoitiin kaikki hedelmät, vihannekset sun muut mahdolliset alkuperäiselle luonnolle uhaksi olevat tuotteet. Perillä löysin vielä hostellinkin, jossa nyt ajattelin hengähtää jonkin aikaa ja fiilistellä kaupungin tunnelmia.

Katherine gorge

30 km:n päässä Katherinesta on luonnonpuisto nimeltä Nitmiluk. Katherine-joki on vuosimiljoonien aikana kaivertanut sen kallioihin syvän uoman, joka tunnetaan nykyisin nimellä Katherine Gorge. Punertavat kallioseinämät joen reunoilla ovat kymmenien metrien korkuisia ja maisemat ovat aika häkellyttävät. 

Alueella on useita vaellusreittejä joen eri kohtiin. Tein itse päiväreissun Nitmilukiin ja kävelin kolme ensimmäistä reittiä. Matkaa kertyi parikymmentä kilometriä. Paahtavassa auringossa ja melko olemattomissa varjoissa homma oli aika raskasta. Vettä kului litroittain, mutta kumma kyllä en palanut tai saanut edes rakkoja jalkoihin.

Ensimmäiseksi aamulla kävelin Butterfly Gorge-reitin, jonka loppuosa laskeutui syvään ja kapeaan solaan. Sola oli noin 50 m leveä ja yhtä korkea molemmin puolin. Siisteintä oli viidakko, joka nimensä mukaisesti oli perhosten valtaama. En kumminkaan nähnyt kuin joitain kymmeniä. Itse joen ranta, johon sola päättyi ei ollut yhtä mieleenpainuva kuin viidakko, mutta hieno kokemus oli olla siellä yksin jonkin aikaa. Hetken kuluttua kumminkin kovaäänisen puhe ja jokea pitkin seilaava turistilauma rikkoi tunnelman. Päälle vielä pari helikopteria ja olin valmis seuraavaa reittiä varten.

Kävelyreitti kohti Butterfly gorgea.

Viidakkoa ilman perhosia.

Butterfly gorgea.

Ylväs vaeltelija.

Maasto kauempana joesta oli ei niin häkellyttävää matalakasvuista, karua sekä auringon kuivattamaa kasvustoa. Päivän edetessä myös muita vaeltajia alkoi ilmaantua. Osa oli ollut yötä kauemmilla leirintäalueilla.

Karua matalakasvuista viidakkoa.

Kävelin vielä Windolf-nimisen reitin, joka päättyi korkean kallionkielekkeen päälle ja näkymä oli paras tähän asti täällä näkemistäni. Jykevää punaista kalliota ja keskellä kiemurteli vihertävä joki. Näköalapaikalta pystyi vielä laskeutumaan jyrkkää kivistä reittiä alas katsomaan vesiputousta sekä uimaan joelle. Uimareita ei ollut, mutta tilannearvion jälkeen päätin uida. Paikalla oli kylttejä, joiden mukaan krokotiileja alueella ei pitäisi olla ja tilannetta pyritään valvomaan jatkuvasti.

Päivän ylivoimaisesti mahtavin maisema löytyi Windolfin näköalapaikalta.

Maisema ei ollut huono toiseenkaan suuntaan.

Lounastauon ja uinnin jälkeen jatkoin takaisin lähtöpisteeseen toisen näköalapaikan kautta. Kustannuksia reissusta tuli 27 AUD, joka oli kyydityksen hinta Katherinen keskustasta puistoon.

Ensimmäisen reitin lookout-paikalta.