lauantai 22. joulukuuta 2012

Joulun odotus

Pari viikkoa Ubudissa on tehnyt hyvää sielulle ja mielelle. Vaikka kaupunki on joogan ja meditaation keskus, en ole tehnyt kumpaakaan. Niin on tuntunut hyvältä. Niiden sijaan olen kävellyt, lukenut ja päristelly skootterilla pitkin lähiseudun pikkuteitä.

Kaverini vei minut gurunsa, vähän omia teitään kulkevan papin luokse. Juttelimme kolmistaan kaikenlaisia. Sain neuvoja joogaan, meditointiin ja tärkeimpänä kaikista, elämään. Lisäksi sain kutsun tulla keskustelemaan myös jatkossa, jos olen Balilla käymässä.

Jo alkuviikosta sain ajatuksia kotiinpaluusta. Tuntui, että tämä reissu lähestyy loppuaan, vaikka jatkaakin voisin. Nukuin pari yötä ja fiilis vain vahvistui. Kyllä, lähden pakkasten, pimeyden ja lumen keskelle. Yli 50 asteen muutos lämpötilassa päivän sisään tulee olemaan uusi kokemus.

Joulun surffailen vielä täällä, mutta sen jälkeen aallot vaihtuu lumeksi. Hieno tunne.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Bali

Brisbanesta lensin Darwinin kautta sateiseen Kutan iltaan Balille. Yövyin hintavammassa hotellissa ja sain tarpeekseni paikan kiireestä yhdessä yössä. Otin bussin rauhallisempaan Ubudin kylään.

Ubud ei paljon ollut muuttunut edellisestä käynnistä, hakeuduin tutulle rauhalliselle kadulle kauemmas keskustan hälinästä. Löysin Rain warungin eli ruokapaikan ja mutustelin pitkästä aikaa nasi gorengit lounaaksi. Yöpaikan löysin Maman home staysta hintaan n. 10 AUD yö.

Majapaikka puutarhoineen. Terassilla on mukava istua ja antaa ajan vain kulua.

Rain kanssa vaihtelimme kuulumiset. Seuraavalle päivälle sattui uusi kuu, joten luvassa oli seremonia, johon Rai otti minut mukaansa. Kyseessä oli pienemmän Payanganin kylän temppeleissä tapahtuva palvontameno, johon tuli osallistua tietysti balilaiseen perinteiseen asuun sonnustautuneena. Omani sain lainaan ja se istui ihan mukavasti. Ennen lähtöä Payanganiin englantilainen Phil varoitteli ihmisuhreista olleen viime aikoina pulaa...

Hymyilevä ihmisuhri.

Päivät on muuten kuluneet rentoutuessa, kävellessä ja syödessä. Ruoka tosiaan poikkeaa Aussilassa tutuksi tulleesta kaurapuuro-vihannes-linjasta. Olen vain tottunut syömään sen verran runsaammin, että paikalliset annokset tuntuu melko pieniltä.

Gado-Gado eli höyrytettyjä vihanneksia ja tofua, hintaa noin 1,5 euroa.

Näitä nautin paljon tuoreena päivittäin, rambutan ja mangosteen.
Kermaisia avokadoja saa myös halvalla.
Keli on hiostavan kuuma, mutta pelastavat vesisateet viilentävät ilman hetkessä. Jatkosuunnitelmiini kuuluu mm. oleminen ja lukeminen, ehkä välillä syöminen. Nyt on tilaisuus ottaa aikaa ja vain olla. Chilax.




maanantai 10. joulukuuta 2012

Maroochydore ja jatko

Reilu pari viikkoa vierähti Sunshine coastilla Maroochydoressa. Kaupunki on hyvin leppoisa ja rauhallinen rantakaupunki. Beachi on mukavan kokoinen, eikä tuppaantunut kertaakaan liian täyteen.

Rannasta riittää kaikille halukkaille ihan messevä osa.
Kirjoittelin aiemmin toiveestani päästä vihdoin surffin makuun ja Maroochydore toteutti sen toiveen. Kylkiluita kolottaa, vatsa punottaa, niska jumii ja yläkropan lihakset himoaa päästä kauhomaan. Parhaimmillaan kävin aaltojen heiteltävänä pari kertaa päivässä. Pienten alkujumien jälkeen pääsin mukavasti hommaan kiinni ja jokunen ihan miehekäs aaltokin tuli ratsasteltua.

Parasta oli huomata miten 'ulos' kauhomisen jälkeen aaltoja odotellessa oma mielini keskittyi vain mereen ja aaltoihin. Kaikki muu turha taustahälinä jäi rannalle ja sain elävöittävän tauon jatkuvasta pohdiskelusta. Siihen lisättynä vauhdin tarjoama fiilis ja on helppo ymmärtää, miksi laji on niin koukuttava.

Majapaikkani muut asukit olivat myös surffiin hurahtaneita ja heiltä tuli napsittua hyviä vinkkejä. Aiemmin Kununurrassa tapaamani Jake asuu myös paikkakunnalla ja kaikenlaista pientä jäynäähän sitä tuli yhdessä kuljailtua.

Maroochy river ja halpoja kerrostalohuoneistoja.

Jo saapuessani tiesin Maroochydoren jäävän, jos ei viimeiseksi, niin ainakin lähes viimeiseksi kohteeksi Aussi-etapillani. Ja niinhän siinä nyt kävi. Kirjoittelen tätä Brisbanen kirjaston koneella ja kuluttelen aikaa. Lennän huomenna Darwiniin ja ympyrä sulkeutuu. En tehnyt ihan kuulua Australian 'Giant loopia', mutta teinpä omanlaiseni silmukan. Silmukan, joka juuri nyt tuntui hyvältä. Seuraava kohde on Bali ja siitä eteenpäin en tiedä. 

Älkää irvistyksestä välittäkö, hiusten pituus alkaa olla enempi huolen aiheena. Brisbanen puistikossa kävin lepuuttamassa jalkoja.

torstai 6. joulukuuta 2012

Rentoa itsenäisyyspäivää

Oma itsenäisyyspäiväni kuluu Maroochydoressa auringonpaisteessa ja vilvoittavassa Tyynen valtameren tuulessa, ilman Tuntematonta tai pressan kättelyjä.

Viimeisen pari viikkoa Sydneyn jälkeen olen viettänyt Sunshine coastilla. Olen surffannut, lukenut ja vain ollut. Välillä tiedustelin töitäkin, mutta palasin lomailuun. Aikaa on ollut runsaasti mietiskelylle ja surffaus on tarjonnut loistavan rentoutumiskeinon kaikesta mahdollisesta. Laudan päällä en mieti muuta kuin seuraavaa aaltoa. No ehkä väliin mietin kunnioitustani ja jopa pelkoani Suurta Sinistä Tyyntä kohtaan, mutta se on tervettä. Varsinkin kun se väliin on kaikkea muuta kuin tyyni.

Olen huomannut vertailevani asioita oikeastaan koko ajan. Jos olen kiintynyt johonkin, vertailen sitä alati menneeseen ja maalailen tulevaa. En näe tätä hetkeä ja suuri määrä energiaani kuluu erojen miettimiseen (ja yleensä surkutteluun). Ennenhän kaikki oli aina paremmin.

Mennyt oli kaunista, kun se oli tämä hetki. Nyt se on vanhaa, josta on toivottavasti opittu, ja kaunista on uusi tämä hetki. Jatkuva vertailu tekee ainakin minut katkeraksi.

Tuleva on tuntematonta ja aikanaan se tulee olemaan kaunista. Turvallinen ja onnellinen olo on nyt.

Täällä ikävöin Suomen talvea, vaikka se kummalta tuntuukin. Suomessa ikävöisin etelän lämpöä. Mitäpä jos en miettisi koko asiaa vaan antaisin Auringon nyt lämmittää. Antaisin säteiden tuoman tuntemuksen ja lämmön vallata aistini ilman vertailua muihin kokemuksiini.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!