Sain muistutuksen vuorovaikutuksen tärkeydestä, kun sain edelliseen kirjoitukseeni kommentteja facebookin kautta. Jos tätä lukiessasi saat jotain ajatuksia tai ehdotuksia mieleesi, kommentoi ihmeessä. Uudet näkökulmat tuovat aina syvyyttä asioiden pohdiskeluun. Koitan vastailla parhaani mukaan ja samalla valottaa omaa perspektiiviäni, joka saattaa jäädä monissa kohdissa hämäräksi.
Ehkä olen jättänyt kommentointiin kannustuksen vähemmälle, koska usein pelottaa lukea muiden näkemyksiä omista välillä syvemmistäkin ajatuksista.
Täällä viikot alkavat hurahtaa ohi aika nopsaan tahtiin. Työpaikallani olisi paljon hommia, mutta isomman yhtiön elkeet pilkahtelee pinnan alta. Kaikki tekevät liikaa tunteja viikossa tai toisin sanoen ovat liian hitaita. Pamppu ilmastoidussa toimistossa jossain Sydneyn liepeillä haluaa firman kulut niin minimiin kuin mahdollista, joten edellinen viikko ja jatko tulee elettyä päivä kerrallaan. En juurikaan tiedä aamulla moneltako tulen päiväni lopettamaan. Tein viime viikolla 6-7 tuntisia päiviä, mutta jatkosta en tiedä. Teen kaikki tunnit, jotka minulle annetaan ja olen tyytyväinen.
Homman nimi ei siis ole nyt reissailu, vaan kassan kerryttäminen. Katson kauanko jaksan, mutta ennen marraskuussa alkavaa wet seasonia lähden joka tapauksessa katseleen muuta maailmaa. Jatko pysyköön vielä pimennossa.
Olen käynyt hienoja jutusteluja australialaisen Jaken kanssa. Jaamme meditointitaustaa sekä samanlaisen kirjamaun yhdistettynä eksyneenä elämässä olemiseen. Maailma ei niinkään ole keskusteluissa parantunut, mutta oman mielen koukerot ja asioiden hyväksyminen ovat olleet tapetilla.
Sain vihdoin hommattua läppärin itselleni, joten uskon tekstejä ilmaantuvan hivenen tiheämmin jatkossa. Loppuun aina uudelleen ja uudelleen haastava lyhyt sitaatti hienolta elämän pohtijalta.
Kuole joka hetkelle.
- J. Krishnamurti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti