The Wet

Aamulla puin teltassa työvaatteita päälleni ja ihmettelin miten kaikki tuntuu niin kostealta. Annoin ajatuksen mennä ja hyppäsin ulos teltasta. Samassa lämmin ja märkä telttakangas liimautu käsiin ja ylävartaloon. What the ...??

Ilma vaihtui yhdessä yössä tyynen kuivasta 100% kosteudeksi. Mieleen tuli jälleen auvoisat ajat armeijan syksyisten metsäleirien aamuista. Kaikki on läpimärkää, eikä loppua touhulle ole näkyvissä. Noh, onneksi nyt en vaipunu synkkyyteen vaan suuntasin fillarin töihin.

Kuumuus nousi kasvihuonemaiseksi aamun aikana. Tiedät varmaan miltä koiran lämmin nuolaisu naamalla tuntuu? Kuvittele koiran tilalle lehmä ja laajenna sama tunne koko kehon alueelle. Hien ja kosteuden sekoitus tarjoaa syleilyään, vaikka olet vain paikallasi. Otetaan kuvaan mukaan vielä iholle suht karkeat työvaatteet pitkine housuineen ja tarmokas tepastelu ulkosalla kantaen vuodevaatteita eestaas. Pohjosen pojalla on edessä kohtalainen sopeutuminen tähän hommaan.

Tosiaan yksi asia johti toiseen ja jatkan oravanpyörää vielä jonkin aikaa. Saan siis kunnolla totuttaa kehoni trooppiseen 40 asteen lämpöön ja sadekauteen. Keho ainakin puhdistuu hikoilun ollessa jatkuvaa.

Osa karavaaniparkin pitkäaikaisista asukeistakin alkaa jo vetäytyä etelämmäs. Kuulemma parin viikon päästä ei ole kuin backpackereita työskentelemässä ja lokakuun lopulla suurin osa niistäkin on jo kadonnut. Katsotaan kuin kauan oma kanttini kestää.

Keltaisena rypevän kasvillisuuden voi kohta odottaa heräävän henkiin. Pari viikkoa sitten karavaaniparkkia vastapäätä oleva Kellys knob, Kununurran korkein nyppylä, koki kovia bushfiren muodossa. Suurimpia puita lukuun ottamatta kaikki kasvillisuus paloi ja jäljelle jäi karu, jopa helvetillinen näky. Vuori, jota peittää musta tuhka ja siellä täällä pilkottava aussilanpunainen kivikko. Kosteuden jatkuessa elämä tulee voittamaan ja vihreys ponkaisee tuhkan keskeltä näyttämään voimiaan.

Kuva on kännykällä otettu ja jokin ei pelaa kunnolla yhteen nettisivun ja kännykuvien välillä, mutta ehkä siitä vähän saa osviittaa palosta.

Liekit oli siis parhaillaan tiellä asti, noin 20 metrin päässä Hidden Valleyn officesta. Kumminkaan kukaan ei ollut edes huolissaan palon leviämisestä tien tälle puolen. Näin jälkeen ihmettelen, etten edes ajatellut sen olevan mahdollista. Noh 'no worries', kuten joku (lue: joka helvetin vastaantulija) täällä jaksaa hokea ;D

Loppuun vielä linkki blogiin hieman toisenlaisesta maasta: http://jannekhilessa.blogspot.com .

Pinnalta syvemmälle

Lueskelin aiempia tekstejäni. Niiden aiheet on kokeneet melkosen muutoksen matkan aikana. Alkuun homman pointti oli reissaus ja ympäristön kuvaus, mutta pikku hiljaa aiheet on menneet syvemmälle ja syvemmälle omaan sisäiseen maailmaani. Sehän se taitaa kaiken tämän tarkoitus ollakin.
Elämäni oli etsimistä. Tulevaisuus oli hyvin sumuinen valmistumiseni jälkeen. Lähdin matkaan epävarmana monesta asiasta ja halusin saada selkeyttä elämääni. Ympäristön muuttuessa huomasin, että samat möröt ne odottaa muuallakin, eikä ne katoa muuten kuin koittamalla ymmärtää niitä.

Suunnitelmani siis muuttuvat. Olen töissä vielä ensi viikon ja sitten maisema vaihtuu. Pitemmän ajan itseni tutkimisen jälkeen olen valmis jättämään Aussilan. Täällä olisi hurjasti nähtävää, mutta tiedän olevani oikeilla jäljillä, koska en tunne, että jäisin harmittelemaan jonkin paikan missaamista. Olen nuori ja voin palata tänne myöhemmin, jos haluan. Nyt olen elämässäni sellaisessa vaiheessa, että luulen saavani vastauksia paremmin paikoissa, joissa ympäristö tukee pintaa syvempiin kerroksiin tutustumista.

Etappi Australiassa on ollut ikimuistoinen ja loppujen lopuksi olen jo oppinut käsittämättömän paljon enemmän kuin pystyin edes kuvittelemaan. Myös noiden oppien aiheuttama "kipu" on ollut suurempi kuin olisin uskonut.

Nyt alan olemaan tyynen hyväksyvä tuntemattoman jatkoni suhteen. Mielenrauhaani härnää vain päivittäin kasvava kuumuus ja kosteus ;D

Kohta hiostaa

Jo kolmisen viikkoa olen kuullut kohta muuttuvan tosi kuumaksi. Tänä aamuna kaveri kertoi kuun ja planeettojen asennosta, että ihan kohta paistutaan päivällä.

Toistaiseksi olen aamuisin työmatkalle pukenut paksun vaatekerran, eikä pipokaan olisi liikaa. En valehtele. Pian Auringon noustua vaatteet saa kuitenki heittää pois ja hieroa nenänvarren valkoiseksi vähintään spf 30:lla.

Päivän maksimi on 30 asteen hujakoilla ja minimi yöllä 13-18 astetta. Telttamajoitus antaa mahdollisuuden havaita pienetkin erot yöllä. Sitä joko herää tutisevana tai paistuu makuupussiin. Illalla nimittäin ei ole ihan helppo ennustaa aamun lämpötilaa.

Kohta kummiski lämpenee ja puhutaan 25 asteen lämpötiloista yölläkin. Päivällä 40 on taattu. Pahinta kuulemma on kosteus, joka tasaisena velloo yötä päivää.

Työni alkaa olla rutiinia, joka taittuu musakin tahdissa ihan leppoisasti. Jokin aika sitten sain suuren kunnian (?) siivota pomoni asuinhuoneen. Salaliittoteoriat rävähti turtuneeseen mieleen, kun poimin lattialta lapun, jossa oli outo nimi sekä perässä "Illuminati". Tiesin sen, kaikki isot herrat on samassa juonessa meitä vastaan.

Kuumuutta ja kosteutta odotellessa.

Ps. Blogi, joka mukavan simppelisti on ainakin minut saanut miettimään: http://minimalismi.fi

Minä

Mieleni on nopea, haluaa olla kaikkialla.
Se luo ajan, pelkää kuolemaa.

Kehoni on hidas, ei voi olla kaikkialla.
Se vanhenee, tulee katoamaan.

Mieleni on rajaton.
Kehoni on rajallinen.
Mikä ne yhdistää?
Miten ne yhdistää?

Voin kokea molemmat.
Olenko kumpikaan vai kenties kumpikin?
Niiden takana joku.
Kuka lie onkaan?

Hyväksyminen

Sain muistutuksen vuorovaikutuksen tärkeydestä, kun sain edelliseen kirjoitukseeni kommentteja facebookin kautta. Jos tätä lukiessasi saat jotain ajatuksia tai ehdotuksia mieleesi, kommentoi ihmeessä. Uudet näkökulmat tuovat aina syvyyttä asioiden pohdiskeluun. Koitan vastailla parhaani mukaan ja samalla valottaa omaa perspektiiviäni, joka saattaa jäädä monissa kohdissa hämäräksi.

Ehkä olen jättänyt kommentointiin kannustuksen vähemmälle, koska usein pelottaa lukea muiden näkemyksiä omista välillä syvemmistäkin ajatuksista.

Täällä viikot alkavat hurahtaa ohi aika nopsaan tahtiin. Työpaikallani olisi paljon hommia, mutta isomman yhtiön elkeet pilkahtelee pinnan alta. Kaikki tekevät liikaa tunteja viikossa tai toisin sanoen ovat liian hitaita. Pamppu ilmastoidussa toimistossa jossain Sydneyn liepeillä haluaa firman kulut niin minimiin kuin mahdollista, joten edellinen viikko ja jatko tulee elettyä päivä kerrallaan. En juurikaan tiedä aamulla moneltako tulen päiväni lopettamaan. Tein viime viikolla 6-7 tuntisia päiviä, mutta jatkosta en tiedä. Teen kaikki tunnit, jotka minulle annetaan ja olen tyytyväinen.

Homman nimi ei siis ole nyt reissailu, vaan kassan kerryttäminen. Katson kauanko jaksan, mutta ennen marraskuussa alkavaa wet seasonia lähden joka tapauksessa katseleen muuta maailmaa. Jatko pysyköön vielä pimennossa.

Olen käynyt hienoja jutusteluja australialaisen Jaken kanssa. Jaamme meditointitaustaa sekä samanlaisen kirjamaun yhdistettynä eksyneenä elämässä olemiseen. Maailma ei niinkään ole keskusteluissa parantunut, mutta oman mielen koukerot ja asioiden hyväksyminen ovat olleet tapetilla.

Sain vihdoin hommattua läppärin itselleni, joten uskon tekstejä ilmaantuvan hivenen tiheämmin jatkossa. Loppuun aina uudelleen ja uudelleen haastava lyhyt sitaatti hienolta elämän pohtijalta.

Kuole joka hetkelle.

- J. Krishnamurti

Laatikkoajattelua

Pää on niin helppo pitää boksissa ja nähdä vain yksi suunta. Seurauksena on usein sen seinään hakkaaminen ja itsensä loppuun kuluttaminen. Joogaopettaja Lino Mieleä mukaillen tekemällä asioita, joista saa energiaa, voi elämänsä pitää elävänä ja nautinnollisena.

Muutama päivä sitten tajusin kuinka oleminen Ausseissa ottaa enemmän kuin antaa. Suunnittelin olevani täällä viisumini sallimat 12 kk, vaikka heikko intuitio taisi jopa vastustaa sitä (näitä asioita on aina helppo huomata jälkikäteen). Jos mietin olevani täällä vielä vaikkapa 6 kk:n kuluttua, katoaa intoni lähes kaikkeen. Jokin täällä olemisessa vastustaa, enkä pysty ottamaan ympäristöstä tarvitsemaani halukkuutta uuden kokemiseen. Onko syy maan suunnaton koko? Ehkä kaiken kalleus? En tiedä, mutta tajuan, etten nauti olemisestani ja se on tarpeeksi.

Suunnitelmiini on tulossa isoja muutoksia ja ne tuntuvat vain kasvattavan elämänhaluani, energiaani. Haluan luottaa tuohon tuntemukseen ja tehdä sitä, mikä tuntuu hyvältä.

Aion pysyä täällä ehkä pari kuukautta, kerätä rahaa ja suunnata Aasian puolelle. Todennäköisesti menen alkuun Balille ystäväni Rain luokse ja annan rauhassa pölyn laskeutua jo osin tutussa ympäristössä. Sen jälkeen suuntaan sinne, minne nokka (ja energia) näyttää.

Jokaisen työpäiväni alun meetingissa pomoni Bruce paukuttaa ottamaan pään pois laatikosta ja näkemään tavallista laajemmalle. Nyt tajuan, ettei hän puhunut vain työn turvallisuudesta.