Aalloilla

Mietin valintoja,

mietin tulevaa,

mietin Australiaa,

mietin muita maita,

mietin työnhakua, rahaa,

mietin väsymystä, adrenaliinia,

mietin kotia,

mietin mieltä,

mietin merta, tulta.

Mietin itseäni.

 

Tauon tuosta kaikesta tarjoaa

jatkuvassa muutoksessa pysyvä meri,
yritykseni olla yhtä sen kanssa yhden aallon tarjoaman kyydin verran,

suolan maku suussa,

kirvely silmissä,

kevyt kipu kyljissä, rintakehässä, käsissä,

seuraavan aallon odottaminen,

tasapainon hakeminen,

onnistuessa vauhdin nauttiminen,

epäonnistumisen ja itseni hyväksyminen: pari vetoa ja uutta aaltoa.

"Pääkaupunki"

Jatkoinpa sitten Melbournessa alottamaani kaupunkiruljanssia vielä suuremmassa kylässä. Lentelin sateiseen ja pilviseen Sydneyyn jo viime keskiviikkona. Parantelin potemaani lämpöä ja kurkkukipua hapekkaalla valtameri-ilmalla sekä unella. Taisi tauti olla kehon keino kertoa matkaväsymyksestä.

Useampi päivä tuli otettua rennommin, enkä edes ajatellu nähtävyyksien koluamista. Tosin majoitun Bondin kaupunginosassa, joten eräs tunnetuin pällistelyn aihe näkyy hostellini kattoterassilta.

Vielä vähän toipilaana uskaltauduin kuitenki syvemmälle kaupungin ytimeen. Keskustan massiivisten rakennusten keskellä pikku-Miikka tuntui olevan vielä tavallistaki piskusempi. Muilta kuulemani valitukset Sydneyn toimimattomuudesta ja sekavuudesta verrattuna vaikka Melbourneen, on minusta aika tuubaa. Sydney on omanlaisensa pläjäys useamman aikakauden rakentelua. Eniten arvostamani asia on meren ja jokisuun läheisyys kaikkialla. Satamia riittää ja niissä mieluusti käppäilee Auringon kimallellessa meduusojen kyllästämässä vedessä. Kävinpä muuten tsekkaan sisältä oikean käytöstä poistetun hävittäjäaluksen sekä sukellusveneen. Voiton vei kuitenki aidonkokoinen malli kapteeni Cookin Endeavourista. Ruumassa tuli olo, että mitäs tässä odotellaan: "purjetta mastoon ja ankkuria ylös."

Tsekkasin yllättävänki väljähtäneen olympiakylän (12 vuotta jo niistäki karkeloista!), mussutin rockyroadia Darling-sataman laitureilla, tallustin avojaloin Bondin hiekoilla ja heitin kepillisen oopperatalon vessassa. Näkemistähän täällä kyllä riittää.

Kokonaisuutena kaupunki jää mieleeni positiivisena yllärinä, jopa Melbournea kiinnostavampana. Huomenna matka jatkuu pohjoisemmas rannikkoa ja toivottavasti (vihdoin!!) saan verestää taitojani lähes koko maan jumaloiman urheilulajin merkeissä.

Kaupunkielämä

Kaksi viikkoa sitten en tuntenut olevani elämäni vedossa, mutta olin ladannut akkuni Tasmaniassa, koin olevani oman elämäni ohjauspyörässä kiinni pitävällä otteella. Nyt en enää edes tiedä mistä pidän kiinni. Pidänkö edes kiinni mistään?

Pari viikkoa hektisessä kaupungissa on kadottanut yhteyden itseeni totaalisesti. En tiedä, tuleeko viesti omasta mielestäni tai keholtani vai onko se ympäristön sinne asettama.

Vuosi sitten kymmenen päivän vipassana-meditoinnin jälkeen supermarkettireissu tuntui vaikealta. Ympäriltä vyöryi aisteihini informaatiokaaos, joka koitti saada minut tekemään asioita, joita en todellisuudessa edes halunnut tehdä. Saman infomassan tajuan virtaavan itseeni jatkuvalla syötöllä Melbournen kaduilta, seiniltä, ilmasta ja muista ihmisistä. Pahinta on, että tiedostan sen, mutta siltikin kontrollin pitäminen itsestäni on vaikeaa.

Tajuan ajattelevani jatkuvasti ruokaa, kahvia, ostamista, kuluttamista, rahaa, tekemistä... En muista milloin viimeksi hymyilin, aidosti sisältäni.

Iloa näen humaltuneissa ihmisissä lauantai-iltana. Olen hyvilläni edes siitä. Tiedän ilon olevan olemassa ihmisissä. Siellä se on, mutta se pitää kaivaa esiin. Alkoholilla tunteet peittävä puskurikerros raottuu hetkeksi ja alta löytyy jotain oikeaa. Harmi vain, että siitä saatava energia ohjautuu yleensä vahingollisiin asioihin.

Oma kaupunkivierailuni alkaa olla lopuillaan. Tämä on hyvä muistutus itselleni. Melbourne on hieno ja todella toimiva kaupunki. En voi kuin nauraa Oulun yrityksille luoda imagoa tunteisiin vetoavana maailmankaupunkina. Tällä hetkellä kotikaupunkini on valovuosien päässä tavoittelemistaan ominaisuuksista. Se ei ehkä ole huono asia, mutta minua puistattaa ajatella monen päättäjän pakkomielle keksiä jotain uutta tunteisiin vetoavaa koko ajan. Pieni Oulu on Oulu semmoisenaan, ei siihen tarvita mainoskampanjoita.

Seuraava askel

Tassien luonnon jälkeen maistuu taas suuremman kaupungin elämä. Rauhalliset bushwalkit ja autiot hiekkarannat vaihtui jokunen päivä sitten 4.5 miljoonan ihmisen keskittymään nimeltä Melbourne.
Olen asustellut yllättävän fiksun oloisen keskustan reunamilla. Vielä en ole edes törmännyt pahimpiin rellestyspaikkoihin, vaikka koitin mielenkiinnosta niitä etsiäkin. Huoneessani tosin majailee irkkuduunari, joka hoitaa useamman ihmisen rellestykset kerralla.

Tätä kirjoitellessa lounastin just Albert parkin järven rannalla. Kyseessä siis on juurikin kuulu "Albert park", jossa Häkkinen ja Räikkönen on niittäneet mainetta. Paikka toimii massiivisena puistona, urheilualueena, golfkenttänä ja ties minä muuna F1:ten ohella.

Lämpötila on leppoinen 30 astetta. Huomasin eilen käsitykseni ilman lämpötiloista jossain määrin hämärtyneen. Äitini kertoi Etelä-Euroopassa olleen lämmintä, 26 astetta, menin sanattomaksi. Pitäskö sen tarkottaa kylmää vai kuumaa?

Lämpötiloihin tottuu. En tosin kaipaa härmän koleutta ja harmautta, vaikka omalla tavalla sitä olenkin oppinu arvostaan. Kuten aiemmin kirjotin, Aurinko saa parhaat puoleni esiin.

Tasmanian kuvakavalkadi

Hobart ja Sullivans cove, purjeveneet oli taattu näky.

Hobart Mt. Wellingtonin huipulta. Satoi muuten lunta vaikkei tässä näykään.

Moorilla Estate ja oluiden maistelu. Viinit oli tässä lafkassa parempia.

Uusi matkakumppani.

Bruny islandia parhaimmillaan, hetki ennen vesisadetta.

Näitä maisemia riitti kyllästymiseen asti. Parhaimmillaan pysäyttelin 100 metrin välein kuvaamista varten.

Lounasta luotettavalla ruottalaisella Trangialla.

Lisää vihreyttä ja laidunmaata.

Brunyn kalliot oli jykeviä ja merenkäynti pelottavan kova. Aallothan tuleeki  Antarktikselta asti.

Täysin tyhjiä rantoja, valkoista hiekkaa, turkoosia vettä. Aika vilpoinen oli kumminki piposta päätellen.

Tällastaki sieltä sai.

Kallioita ja merta lisää.

Port Arthurin pahimmille vangeille tarkoitettu sijoituspaikka Tasman peninsulan-kansallispuiston tietämillä.

Mestariotokseni Freycinet-kansallispuiston ykköskohteesta, Wineglass baysta. Kattokaa googlella millanen sen pitäs olla.

Freycinetin parempaa puolta.

Tuimakatseinen otus. Ei ihan sarjakuvasankarin näköinen.

Perhana, ku herättivät...

Maaseutua matkalla Tassien itärannikolta kohti Launcestonia.

Aurinko ja shortsit, elämä hymyilee.

Minulle tämä näky pieksi Wineglass bayt mennen tullen. Sinne tänne ajelemalla päädyin oudolle 'lookoutille' ja maisema jätti sanattomaksi. Tasmanian pohjoiskolkasta Greens Beachin läheltä.

Ja lopuksi minulle hienoin kokemus oli Mt. Cradlen maastoissa kävely ja jatkuva hengen haukkominen mykistävien vuorten juurella.