Kesäihminen

Tänään oli ensimmäinen päivä Tassien seikkailuni aikana, kun laitoin mieluusti shortsit jalkaan. Enkä edes palellut!

Lämpimässä auringonpaisteessa mieleni avautuu ympäröivälle maailmalle, kun viime viikkojen kylmässä oon ollu aika sisään käpristynyt. Arvostan vesisadetta, kylmää ja lunta, mutta lämpö ja leppoisa ilma saa parhaat puoleni esiin.

Olen oleillut pari päivää Launcestonissa ja antanut ajan kulua sekä mieleni asettua. Nopeasti tekemäni liikkumisen jälkeen olen siis odotellut sieluni saavuttavan kehoni. Sehän inkkarisanonnan mukaan kulkee aina vähän jäljessä.

Törmäsin täällä Bruny islandilla tapaamaani pariskuntaan ja heidän kutsusta kävimme melomassa ja nauttimassa brunssin läheisellä järvellä. Voin sanoa, että oli parhaita kokemuksiani tällä saarella. Annoimme päivän kulua nauttien hyvästä tasmanialaisesta ruuasta ja veden rauhoittavasta loiskinnasta.

Huomenna näillä näkymin lähden taas vaeltelemaan, tällä kertaa vuorimaisemiin. Lunta kuulemma voi olla ihan kahlattavaksi asti, joten lämpökerrastolle tulee käyttöä.

Suorittamista

Olen huristellut vuokraamallani Hyundailla pitkin Tasmanian itärannikkoa viime päivät. Reissuun on kuulunut luontoa, villieläimiä, vaihtelevaa säätä, trangiaruokaa, autossa yöpymistä...

Matkaa olen tehnyt aika nopeaan tahtiin, ehkä liiankin nopeaan. Nähtävyyksien kiertely vaan menee minulla ainaki vähä turhan helposti suorittamiseksi. Nauttiminen unohtuu, kun pitää ehtiä liian moneen paikkaan tekemään liian montaa asiaa. Moneen otteeseen olen napannut niskaotetta itsestäni ja rauhoitellu menohaluani.

Olen koittanu pitää suunnitelmani väljinä ja avoimina välttääkseni suorittamista. Tänään oli pakko ottaa iisimpi päivä, koska ilmeisesti palellutin itseni pingviinivahdissa ja olo on ollut lämpöinen. Bongasimme Bruny islandilla puolentoista litran maitotölkin kokosten pingviinien paluuta pesiinsä yömyöhällä ja lämpötila laski hyvin lähelle nollaa.

Ehkä paras vähään aikaan tapahtunut juttu oli Tassien yhden kuuluisimman maiseman, Wineglass bayn, näkeminen. Ilma oli niin sumuinen, että näköalapaikalta ottamani kuva vastaa kuvaa tyhjästä A4-paperista. En siis nähnyt kuin puskan pari metriä edessäni, mutta tapahtuma sai todella elävästi pohtimaan kuuluisien paikkojen kiertämisen ja näkemisen järkevyyttä. Miksi yleensäkään suosittuihin paikkoihin pitää tehdä reissuja, että voi sanoa käyneensä paikan päällä? Miksi pitää koittaa nähdä niin paljon? Olenko kokenut paikkaa, jos olen nähnyt sen? Olenko kokenut vaellusta, jos olen tehnyt sen?

Itselleni kokeminen on tapahtuma, johon liittyy kaikki aistit. Nähtävyydet tosin tulee usein "koettua" vain silmin. Silloin paikan tarjoama tunneskaala jää ainakin minulla hyvin valjuksi. Jos todella haluan kokea, se ei tapahdu kiireellä ja aikatauluilla, vaan hetken elämisellä ja läsnäololla. Sama pätee myös kaikkeen elämiseen, ei vain matkailuun.

Ps. Inhoan englannin kielen tapaa käyttää "do"-verbiä nähtävyyksiin tutustumisen yhteydessä. Monesti kuulee: "I did that and that national park..." Saan vaikutelman just pelkästä suorituksesta ilman mitään tunteita. En tiedä johtuuko vain minusta vai ajatteleeko joku muukin samoin.

Lauantai

On hieno istua, kuunnella napit korvilla fiilistelymusaa ja antaa hobartlaisten valua edestäni Auringon lempeässä paisteessa. Aikaa ei ole. Tuntuu hyvältä.

Kiireetön lauantai on omistettu shoppailulle, Salamanca-markkinoille ja nautiskelulle. Ilmassa tuoksuu tuore kahvi, joka sekoittuu itämaisiin suitsukkeisiin sekä thaimaalaiseen lounasruokaan.

Ihmisiä vilisee, mutta kenelläkään ei ole kiire. Tahti on leppoisaa kuin naurun tahdittama jutustelukin.

Tällaisina hetkinä kaupungit tuntuvat oikeilta paikoilta olla.

Ps. Kahden hienon ihmisen seikkailua Australiassa voi seurata tämän linkin kautta. Teksti ei välttämättä aukene kaikille sen ollessa ranskaa, mutta kuvathan kertovat tarinaa kielellä, jota ei ole pakko suomentaa. BTW osassa kuvia huomaan jopa oman sormenjälkeni;)

MONA & Moorilla estate

Sunnuntaiaamuna annoin mahdollisuuden modernille taiteelle. Yleensä arvostan taidetta, mutta modernit muodot eivät ole hirveästi mieltäni lämmittäneet. Kuulin paljon hyvää Museum of Old and New Artsista, mutta en aikonut aiemmin vierailla paikassa. Luin kuitenkin samaan bisnekseen kuuluvasta panimosta ja viinitilasta, joten ajattelin iskeä useampaa kärpästä.

MONA oli hienoksi tehty taidekokemus, mutta teokset olivat tyypillisiä moderneja näkemyksiä, jotka saavat lähinnä sisuskaluni myllertämään. Mitään Kalervo Palsa-kokemusta ei tarjottu, mutta jotain hyvin lähelle pääsevää, mm. elimistön toimintaa jäljittelevä härskin hajuinen laitteisto, epäpornografisia pornokuvia sekä veren vuodatusta.

Museoilun jälkeen lounastin museon ja viinitilan alueella supermarketin patonkia ja kasviksia sekä ahmin mahtavan vihreitä maisemia silmilläni (kuva facebookissa). Museon kyljessä on fiinimpi hotelli villoineen sekä pari ravintolaa ja viinitila & panimo. Suuntasin viinien ja oluiden maisteluun iltapäivän ratoksi.

Makuelämykset voitti audiovisuaaliset tälläkin kertaa. Sain maistella ilmaiseksi kahdeksaa eri viiniä, joiden pullohinnat liikkuu 25$ ja 49$ välillä. Eli ei mitään halpisaineita ollut kyseessä. Lisäksi kympillä sain maistaa viittä tilan omaa olutta. Mitään näistä juomista ei saa kuin valikoiduista Tassien pubeista, erityisistä paikoista saaren ulkopuolelta tai tilaamalla/ostamalla tilalta suoraan.

Yleensä en välitä valkoviineistä juurikaan, mutta nyt ne veivät voiton jopa oluista. Tarjoilijaneito kertoi ilmaston täällä olevan loistava vihreille rypäleille, muttei riittävän lämmin punaisten huipun saavuttamiselle. Kummasteluni ei siis ollut ihan pohjatonta.

Parin tunnin istuskelun, maistelun ja jutustelun jälkeen hipsin takas bussipysäkille. Mukava nautiskella kulttuuriakin, kun sitä kerran on tarjolla. Meinaan Kununurrassa kulttuurielämykset jäi aika ontoiksi.

Pitkästä aikaa yksin

10.10. 2012

Saavuin Hobartiin iltapäivällä. Aurinko paistoi, mutta kylmyys pureutui lihaksiin. Lämpötila liikkuu korkeimmillaan 20 asteessa, pilviä on runsaasti ja väliin tipahtelee vettä. Saavuin siis suomimaiseen kesäkeliin.

Pienenä bonuksena kuulin rinkkani olevan Cairnsissa eli täysin toisella suunnalla Australiaa. Onneksi osasin varautua ja pakkasin lämpimimmät vaatteeni käsimatkatavaroihin, huomenna aion kuitenkin ostaa kaulahuivin, hanskat ja jotain muuta lämpöstä.

Hobart näytti ensinäkemältä todella kiinnostavalta kaupungilta. Kaduilta löytyy paljon vanhoja rakennuksia, satamamaisemia sekä suuremman kaupungin vilinää. Kävin pitkän pääasiassa omenoilla kärvistelemäni päivän päätteeksi intialaisessa syömässä mukavasti lämmittävää ruokaa. Valkosipulinaan osaa aina nostaa mielialaa.

Hostellini on kylmä ja vähän kolkko kunnostettu vanha hotelli. Se ei juuri haittaa, kun saan nukkua ekan yön kolmeen kuukauteen puhtaissa lakanoissa ja vieläpä sängyssä. Sain vieläpä oman 8 hengen dormin käyttööni, sillä hostelli on vielä aika hiljainen näin 'shoulder seasonin' aikaan. Hintaa yölle tulee 23$, joka on ihan ok.

En ole asustellut yksiin pitkään aikaan, joten olo on hivenen alakuloinen. Myös ympäristö on täysin uusi, joten mieli koittaa hakea turvaa kaikesta mahdollisesta. Uskon huomenna taas energisoituvani, kun saan kunnolla lämmintä ruokaa, vaatetta ja pääsen paremmin tutkailemaan Aussilan toiseksi vanhimman kaupungin saloja.

On the road

7.10.2012
Lähdimme ranskalaisten Laurencien ja Camillen kans Kununurrasta aamulla ennen sian pieremää. Edessä oli leppoisaa ajelua kohti Darwinia. Tarkotus oli taittaa noin kuutisensataa kilometriä ja taata hyvät lähtöasemat Litchfieldin kansallispuiston läheisyyteen. Aikomus oli tutkailla seuraavana päivänä puiston vesiputouksia ja muita luonnon ihmeitä.

Päivä meni aika lailla suunnitelmien mukaan. Kymmenen tuntia kylki kyljessä kavereideni liikkuvassa saunassa oli omiaan tutustuttamaan meitä toisiimme. Päädyimme tavoitteena olleelle pysähdyspaikalle hiven auringonlaskun jälkeen ja löimme leirin pystyyn. Majapaikkana toimi ilmainen tienvarsimajoitus.

Iltaohjelmaa päivällisen lomassa tarjoili kämmenenkokoinen kahdeksanjalkainen, joka ilmaantui hieromaan tuttavuutta Laurencien kanssa. "Pieni" kirkaisu ja olimme melko nopsaan kaikki taisteluasemissa. Vieraasta nappasimme pari kuvaa, jonka jälkeen sanoimme hyvästit kalastusvavan ja tyhjän keksipurkin avulla.

8.10.2012
Ajelimme aamuvarhain Batcheloriin, josta löytyy infocenter Litchfieldin puistoon. Nappasimme kartat ja jatkoimme autolla läpi koko puistoalueen, noin 70 km.

Tänään väsy painoi päälle. Yö meni hyvin, mutta edellisen päivän automatka, vasta päättynyt työrypistys ja puolentoista tunnin aikaero WA:n ja Northern territoryn välillä täytyy näkyä jossain.

Kävelimme puistossa pari lyhyttä kävelyä, joiden varrelta löytyi vesiputouksia, koskentapaisia virtoja, viidakkoa, isoja hämähäkkejä, kuumuutta, kosteutta ja erityisesti silmiin, nenään ja korviin mieltyneitä kärpäsiä. Parasta kuitenki oli uiminen vesiputouksien alta löytyvissä vesikoloissa. Miellyimme Camillen kanssa luonnon tarjoamaan hierontaan. Erään putouksen alla pystyi istumaan samalla, kun putoava vesi hieroi jumittuneet niskat pehmeiksi. Bonuksena vesi oli kristallinkirkasta ja lämmintä ku linnun maito.

Yöksi jäimme puistoon telttailemaan huikeaan 6,6 dollarin hintaan. Huomenna tutkimme lisää Litchfieldia ja kruisailemme illaksi Darwiniin.

9.10.2012
Yöllä saimme vettä niskaan ja aamulla teltat ja osa kamppeista oli näppärästi märkinä. Otimme siis rennon aamun ja annoimman arskan kuivata pahimmat kosteudet ennen pakkailua.

Litchfieldin kuuluin nähtävyys on Wangi-tuplavesiputous, joka sijaitsi yöpaikkamme läheisyydessä. Tsekkasimme paikan ja tietysti pulikoimme putousten veden muodostamassa isossa lammessa. Jykevät kalliot ja jylisevä vesi olivat tähän astisen reissuni mykistävin näky.

Matka jatkui autolla ei-yhtä-spektaakkelimaisten putousten kautta vilvoittavan virran muokkaamiin 'rock hole'-altaisiin. Niissä taas vaihteeksi uimme ja olimme kosken hierottavina. Vesi oli viileää ja kristallinkirkasta.

Päätepysäkki oli Florence-tuplaputous, jossa jätimme jo uimisen suosiolla mölyävälle jäppisporukalle. Maisema oli hieno, mutta vähän turhan turistintäyteinen.

Palasimme Batcheloriin lounastamaan pestopastan merkeissä. Nokkaunien jälkeen päätimme road tripin Darwiniin ja tsekkailimme kaupungin menoa. Tätä kirjoitan Darwinin lentokentällä ja valmistaudun aina niin miellyttävään lentokenttäyöhön.

Edellisiin kolmeen päivään mahtui kaikenlaista. Arvokkainta kuitenkin oli tutustuminen kahteen mahtavaan matkakumppaniin, jotka kuitenkin jouduin tänään jo hyvästelemään. Lisää lyhyitä tuttavuuksia, jotka tuntuu kuin ne olisivat kestäneet vuosia. Emme välttämättä enää edes tapaa, mutta yhdessä kokemamme tulee säilymään aina.

Luonnon uima-allas oli mukava palkinto hikisen kävelyn päätteeksi.

Vilvoittelua.

Camille ja minä, taustalla luonnon selkähieroja.

Wangi fallsin toinen putous.

Eräs pulikointipaikoista. Taustalla Camillen ja Laurencien fotosessio.

Kuvia Kununurrasta

Näkymää poispäin Kununurrasta.

Töihin matkalla. Kuvassa vielä pyöräni, joka puhallettiin pari päivää ennen töiden päättymistä.

Yhteydenpitoa kotiin.

Kelly's Knobin huipulla kiipeilyurakan jälkeen.

Wyndhamin krokotilalta. Massiivisia otuksia.

Vanhoja aboriginaalien kalliomaalauksia.

Tämä on rakkaille enoilleni.

Teltan kuivattelua ensimmäisen sateen jälkeen.

Arvaa missä

88

...tai tarkemmin 91.

Mystinen luku otsikossa kuvaa toisen vuoden viisumiin tarvittavaa määrää työpäiviä, aika tarkalleen kolmea kuukautta. Tänään itselleni tuli täyteen jälkimmäinen luku eli halutessa voin hankkia jatkoviisumin ja viettää Ausseissa myös toisen vuoden, kunhan olen alle 31-vuotias hakiessani viisumia.

Aluksi hivenen mietin mahista jatkoviisumiin ja ajattelin hankkivani sen, jos siltä tuntuu. Nyt se on taskussa, jopa itseniki yllättäen. Parasta oli, että kuulin vasta kuukauden töissä rämpimisen jälkeen, että siivoustyöni hyväksytään 'regional'-työksi. Yleensä jatkoviisumin siis voi hankkia vain farmitöissä ja vastaavissa, mutta myös hallituksen alaiset firmat lasketaan. Ja sitähän CaterCare on.

Enpäs tiedä milloin käytän jatkoni tai käytänkö sitä, mutta tuntuu perhanan hyvältä, että se on hallussa. Ei tarvi myöhemmin hiki hatussa etsiä sipulinperkaajan hommia ja laskea ekan viisumin päiviä, notta ehdinkö vielä saada täyteen tarvittavat 88 vai häädetäänkö mut. Nimittäin sellaisia reppuilijoita oon tavannu aika paljo.

Lopetin siis työni ja voin jatkossa olla hieman 'picky', jos haluan vielä tienata lisää muualla. Omaan nyt kokemusta australialaisesta työelämästä ja sain myös hyvät suosittelijat.
Luultavasti sain annettua oikeaa kuvaa Suomen pojista lapion varressa: eräs aamu yksi kokeista vitsaillen heitti minun syövän, ku hevonen, johon paikan 'big boss' jyrähti väliin, että "nii-in, mutta poika myös työskentelee ku hevonen."

Vettä!!

Pitkä kuivakausi päättyi eilen. Vettä alkoi ripotella tipoittain jo iltapäivän lopuilla ja näytti kuin povattu ukonilma kiertäisi koko Kununurran. Myrskyä nimittäin odoteltiin iltapäiväksi kuumuuden ollessa tapissaan.

Noh, sade alkoi ripotella iltasella, yltyi pikku hiljaa, toi salamat mukanaan, yltyi edelleen ja hyvin hitaasti vaimentuen jatkui aamuun asti. Sain nukuttua, mutta väliin salamat ja jyrinä herättivät parin minuutin välein. Myrsky ei ollut kova, muttei ihan pienikään.

Jouduin telttaani vaihtamaan jo pari viikkoa sitten, koska edellisen joku yöllinen hiippailija potkaisi matalaksi. Uusi käytetty telttani piti suht hyvin vettä, tosin kyllähän sitä sisältäkin löytyi mukavasti. Sain kamppeeni pidettyä kuitenkin muovipussien avulla kuivana.

Kirjoitan tätä ysin aikaan aamulla ja kävin jo töissä aiemmin. Työläiset, joiden huoneita puunailen, estyivät sateen takia omista hommistaan, joten ei minullekaan juuri tekemistä ollut. Harmi, koska tänään WA:n osavaltiossa juhlitaan Englannin kuningattaren synttäreitä ja palkkakin olisi korkeampi. Teen vielä mahdollisen uuden rundin iltapäivällä kummiski.

Seuraavaksi odotan kovasti luonnon heräämistä. Se on asia, jonka mielelläni vielä näkisin. Seuraavaa sadetta saatetaan odotella parikin viikkoa.